Image Slider

Raskausviikko 35 ja asuntokriisi

23. syyskuuta 2016
Video on kuvattu eilen ja nyt asiat on jo muuttuneet sen verran videolla mainitusta, että meillä on jo uusi asunto, jee! Viimeiset pari päivää on ollut älyttömän stressaavia ja paniikki iski, mutta onneksi tuli ilo uutinen ja viikonlopun saa viettää kavereita nähden hyvällä mielellä ja stressittömästi! Kyllä asiat aina järjestyy. Nyt mulla alkoikin jo raskausviikko 36. Ihanaa viikonloppua kaikille ♥ Ps. Tein muuten snapchätin, vaikka vannoin etten sinne liity (niin kuin myös aikoinaan instagramiin...). Mutta jos jotain kiinnostaa niin mun tunnus on: eevamaarianAijon myös heti paremmalla ajalla uusia tota mun youtube-kanavaa, josta ilmottelen sit myöhemmin.

Hox. Vaihtakaa laaduksi ennen videon katsomista 1080p HD! (muuten video näkyy rakeisena)



22 VUOTTA

20. syyskuuta 2016

Tänään täytin 22 vuotta ja musta se tuntuu jo älyttömän vanhalta. Oon aina jollain tavalla pelännyt vanhenemista, sillä vuodet vierii niin vauhdilla että kohta oonkin jo 30-vuotias. Ainut hyvä puoli tässä vanhenemisessa on kasvaminen ja viisastuminen. Asiat on kuluneen vuoden aikana muuttunut taas jonkin verran, mutta oon tottunut kyllä koko ikäni suuriin muutoksiin elämässä lyhyenkin ajan sisällä. Suurimmat muutokset on tapahtunut muutaman viime vuoden aikana, mutta vielä reilu vuosi takaperin olin epävarma, ahdistunut ja pelokas - puhumattakaan vuodesta 2014. Nyt tuntuu, että varsinkin kuluneen vuoden aikana oon saanut paljon itsevarmuutta ja osaan ottaa paljon rennommin. En välitä enään muiden mielipiteistä, vaan teen sitä mikä musta tuntuu hyvältä. Mun ei tarvitse olla tietynlainen tai elää niin kuin muut, vaan oon aidosti tyytyväinen omiin valintoihin ja omaan elämään. Oon rakentanut kokoajan enemmän mun näköistä elämää, kasvanut vuosien aikana ja viisastunut (vaikka itse sanonkin :D). En häpeä itseäni tai pyri mihinkään "normaaliin" niin kuin aina ennen, vaan teen sitä mistä tykkään. En näe tarvetta olla erityisen syvällinen jos en sillä tuulella ole, tai en roolita itseäni esimerkiksi masentuneeksi tai syömishäiriöiseksi. Oon älyttömän onnellinen että oon vapaa näistä nuoruusvuosien häiriöistä, mutta tiedän senkin että oon tehnyt itse työn sen eteen. Voin olla sellainen kun tahon, eikä tarvitse miettiä enään että oonko nyt liian pinnallinen vai liian syvällinen. Mua ei suoraan sanottuna kiinnosta enään kuulua mihinkään "ryhmään" vaan oon sellainen kun oon, ajatelkoot muut mitä tahtoo.


Ennen tavoittelin hirveesti onnellisuutta. Kuuluin varmaan niihin, jotka ajattelee että onnellisuus on tiettyjä asioita ja tavoitteita. Mietin aina, että sitten kun oon muuttanut, tai sitten kun oon päässyt kouluun/töihin, tehnyt sitä, tätä ja tota niin oon onnellinen. Onni oli aina huomenna, parin viikon tai vuosien päästä. Sitten kun on tapahtunut jotain tiettyä tai oon saanut jotain. Siks ehkä olin niin jännittynyt kun en älynnyt että onnellinen voi olla just nyt eikä huomenna, ja mulla on itselläni avaimet onneen nokan edessä. Teen omasta elämästäni sellaista kun se on omilla valinnoilla. Nykyään osaan elää hetkessä (menihän siihen tovi! :D) ja nauttia pienistä asioista. Osaan olla kiitollinen ja rentoutua.

Oon kiitollinen että mulla on asiat näin hyvin kuin on. Mulla on rakastava poikaystävä ja iso perhe, tärkeitä ystäviä ja oon terve. Saan tehdä asioita mitä haluan ja pääsen opiskelemaan mielenkiintoista alaa. Oon ylpeä itsestäni ja muutoksista viime vuosien aikana. Vaikka jännitänkin lapsen tuloa ja en vieläkään käsitä sitä, niin se on silti kiva. Pääsen muuttamaan tilavaan ja nättiin asuntoon, saan kirjoittaa omannäköistä blogia, enkä enään mieti että onko se liian pinnallinen tai millainen sen pitäisi olla. Tietty iloitsen myös pinnallisemmista jutuista kuten uusista vaatteista tai vaikka ripsistä, eikä se mun mielestä ole väärin. Todellakin mullakin on huonoja päiviä ja epävarmoja hetkiä, ja ette tiedäkään kuin rasittava ihminen osaan olla. :D Nytkin hormoneissa on tavarat lentänyt seinille moneen kertaan ja oon saanut raivokohtauksia, mutta itkut on itketty ja niistä on selvitty. Oon oppinut pyytämään anteeksi ja menemään eteenpäin. Keskityn enemmän positiiviseen enkä jää vellomaan suruun. Tietysti masentaa monestikin, mutta pääsen niistä päivistä yli. Ehkä suurin ero viime vuoteen on se, että pystyn rentoutua aidosti. Oon tyytyväinen elämään ja mulla on levollinen olo.

Raskausviikko 34 ja pieniä hankintoja

17. syyskuuta 2016

Paino oli noussut kahdeksassa päivässä 1,3 kg, eli se on alkanut vauhdilla nousta ja nyt ymmärrän miksi neuvolakorttiin kirjataan, että esiintyy turvotusta "vähän tai ei ollenkaan". Toisaalta hoitaja sanoi mulle että painoa kuulemma saakin tulla, mutta jos sitä tulee tällä vauhdilla synnytykseen saakka niin mähän repeän? Kokonaisuudessaan tähän asti paino on noussut 9,2 kg. En ole eläissään painanut melkein 70 kiloa, mutta tietäähän sen mistä paino koostuu. Luultavasti yli 70:n mennään tän raskauden aikana, ainakin jos paino nousee tätä vauhtia, mutta keskimääräinen painonnousu raskauden aikana on sen 8-15 kg ja hoikilla ihmisillä yleensä vielä enemmän. Mutta hoitaja oli myös sitä mieltä, että mulla on siro vatsa, vaikkei se siltä aina itestä tuntuisikaan. :D

Verenpaineet oli edelleen hieman koholla, mutta koska käyntejä on tosiaan tiheämpään nyt loppuraskaudessa, niin huomataan jos turvotus ja verenpaineet viittaisi raskausmyrkytykseen. Täytyy kuitenkin edelleen olla tarkkana myrkytysoireiden kanssa (johon siis viittaa tuo nopea painonnousu ja kohonneet verenpaineet...).

Vatsakipuja ei ole ollut, mut oon huomannut, että aineenvaihdunta on hidastunut reippaasti siitä, mitä se mulla on aina ollut. Onneksi se palautuu entiselleen raskauden loputtua, sillä en todellakaan ole kärsinyt koskaan mistään ummetuksesta. Vauva on syntymässä näillä näkymin raivotarjonnassa, eli pää alaspäin. Tämä on lapsen kannalta paras asento syntyä ja mulla helpoin tapa synnyttää. Tietty vielä vauva voi asentoaan muuttaa, mut toivotaan että se pysyisi nyt tuossa asennossa. Vauva on siis viime viikkojen aikana kääntänyt itsensä ympäri pää alaspäin ja sen tuntee kylkiluissa, joita hän potkii. :D Vauvan sykkeet oli edelleen onneksi hyvät. Sain myös liikelaskentaohjeet mukaan, vaikka oon kyllä niitä netistä jo aijemmin lukenut. Vauva kyllä liikkuu tiettyinä vuorokaudenaikoina paljonkin ja nyt sen tuntee kylkiluissa, joita kohti jalat potkii. Mahan läpi näkyy selkeät möykyt aina kun sen läpi kulkee jalat tai kädet, ja peppu näkyy hauskasti myös kun vauva työntää itseään eri asentoihin. Toisaalta taas varsinkin päiväsaikaan on pitkiäkin hetkiä jolloin vauva on tosi hiljainen. Hengenahdistus on vaivannut myös vaihtelevasti, ja joskus niin paljon että on hankala olla.

Tulokkaalle toppapuku, sukkia ja muutama body. Nyt alkaa jo pikkuhiljaa vaatevarasto olla hyvällä mallilla.

Synnytysvalmennus lähestyy myös ja sain erilaisia lappusia siihen liittyen. Sain myös paljon lappusia tulevan lapsen asioista ja synnytyksestä. Kokoajan siis mennään konkreettisempaan suuntaan ja kohti vauvan syntymää. Vaikka mulla vaihtelee ajatukset siitä, niin kyllä jo odotan sitä että vauva syntyy ja "päästään elämään". Nyt odotus alkaa käydä pitkäksi ja varsinkin kun hankintoja on saanut tehtyä ja vaunutkin saapui, niin olisin jo valmis synnyttämään. Mut vielä 6 viikkoa...

Äitiysloma on tuntunut jo tylsältä välillä kun ei ole työtä tai koulua rytmittämässä arkea. Vaikka oon ihan hyvin keksinyt pientä puuhasteltavaa päiville, niin on tää välillä tylsää ja yksinäistä. Oon koittanut keksiä aktiviteetteja päiville, mutta aina ei löydy tekemistä ja alan ylianalysoimaan asioita. Väsymys vaihtelee päivittäin: toisena päivänä en jaksa kuin maata sohvalla ja katsoa tv:tä (en ikinä ole katsonut ahkerasti tv:tä ennen, vaan telkka on aina ollut kiinni olkkarissa!) ja toisena taas olo on kuin ei olisikaan raskaana.

Liikuntaa odotan kuin kuuta nousevaa! Nyt 45 minuutin kävely jo meinaa jälkeenpäin väsyttää eikä tahti ole yhtä reipas kuin ennen, mutta odotan jo sitä että pääsen salille ja liikkumaan "kunnolla". Tulevan kuntosalin oon jo valinnut (joka siis vaihtuu aijemmasta) ja siihen sisältyy ryhmäliikunta salin lisäksi. En malttaisi odottaa. Palautuminen on pyörinyt myös jonkin verran mielessä, vaikka pääosin ihan luottavaisesti suhtaudun siihen. Välillä iskee ulkonäkökriisejä, jolloin mietin et miten tää loppupeleissä tulee tuhoamaan mut (tai on jo tuhonnut), mutta saatan liioitella sitä mielessä kun on aikaa pyöritellä enemmän asioita mielessä. Mielialat on jonkin verran heitelleet, mutta aika tasapainoisena oon vielä pysynyt, vaikka muhun todella herkästi hormonien lisääntyminen ja heittelyt vaikuttaa. :D


Seuraavan raskausviikkopostauksen teen luultavasti videolla vaihtelun vuoksi, ja seuraavaks olisi tarkoitus editoida videokooste edelliseltä viikonlopulta saaresta. Kauneusaiheisia postauksia olis myös varastossa, esimerkiksi ripsienpidennyksistä, jotka oon kerennyt laittaa ja huoltaakin tässä välissä. Postauksia saa myös aina toivoa, jos tuntuu et samat aiheet pyörii blogissa. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille ♥

Mitä vauva tarvitsee

15. syyskuuta 2016
Mulla on ollut luonnoksissa jo piiitkään postaus siitä, mitä kaikkea vauva tarvitsee. Nyt kun oon saanut hankintoja vihdoin tehtyä, niin on kiva tehdä listaus jo löytyvistä, ja vielä puuttuvista tarvikkeista vauvalle. Jokainen vauva on yksilö, ja vauvojen tarpeet voi olla hyvin erinlaisia. Koska tää on mun ensiraskaus, niin oon taas käyttänyt googlea apuna mietiskellessä vauvan hankintoja. Äitiyspakkaus sisältää paljon hyödyllisiä juttuja, ja oon merkannut listassa asiat, mitkä löytyy äitiyspakkauksesta. Lopussa on myös juttuja, mitä äidille on hyvä hankkia. Kaikilla on niin erilaisia kokemuksia tarpeellisista ja tarpeettomista jutuista, eikä vauvojen tarpeita voi kovin verrata keskenään, mutta vinkkejä ja kokemuksia oikeasti tarpeellisista hankinnoista saa antaa! Ja kyllä tiedän, että ainut mitä vauva tarvitsee on rakkautta, ruokaa, unta, puhtaat vaipat ja vaatteet, mutta ne nyt on itsestäänselvyyksiä. ;) Jotkut näistä jutuista hankin vasta tarpeen vaatiessa, eikä kaikkea tarvitse hommata heti.

Paksunnettu teksti = löytyy jo
Normaali teksti = vielä hankittava
(äp) = äitiyspakkaus sisältää

Mitä vauva tarvitsee:

Kulkemiseen

Yhdistelmävaunut
Turvakaukalo
Turvakaukalon adapteri vaunuihin
Lämpöpussi turvakaukaloon
Telakka 
Kantoliina 
Kantoreppu 
Makuupussi (äp)
1. Ikea Hensvik pinnasänky.Tää ostettiin meille. 2. BabyBjörn kantoreppu. Ois aika unelma, mut ostin käytettynä BabyBjörnin mustan perus kantorepun. 3. Ikea vuodevaatteet. Tuo ruskea vuodevaatesetti ostettiin meille. 4. Ikea lakanat ja pikkupyyhkeet. Ikea painotteisesti mennään, mut nämäkin otettiin meille. 5. Ikea mobile. Tämä myös meillä. 6. Ikea hoitopöytä. Ja tämä perus hoitopöytä, jonka ajattelin ehkä maalata tarvittaessa.

Nukkumiseen

Pinnasänky
Pinnasängyn reunapehmuste
Patja (äp)
Petauspatja 
Petivaatteet (äp)
Peitto (äp)
Viltti

Vaatteet

Vaatteita 50-62 cm (äp)
Lämmintä vaatetta syys- ja talvivauvalle esimerkiksi: toppapuku, villahaalari, myssy, lapaset...
Yöpukuja
Ohuet lapaset raapimisen estoon

Vauvanhoito ja hygienia

Hoitopöytä/alusta 
Hoitopöydän pehmuste
Kylpyamme 
Kylpytuki 
Kylpyöljy
Kylpypyyhe (äp)
Kylpylämpömittari (äp)
Vauvan hygienian hoitoon tarvikkeet, esimerkiksi kynsisakset, talkki, sideharsot, nenänniistäjä...
Kuolalappu (äp) 
Säilytyskori tavaroille 
Hajustamaton pyykinpesuaine
1. Fisher-Price vauvakeinu. Tällainen keinukin ois unelma, mut taidetaan tyytyä normi sitteriin.  2. Motorola itkuhälytin. En tiennyt, että itkuhälyttimiä on myös kamerallisia! Huippukeksintö. 3. Ikea jumppakaari, pehmolelu ja soittorasia. Tää jumppakaari on meillä, mut pehmolelut on pikkasen erilaisia. :D 4. OKBaby kylpyamme. Kylpyammekin on jo hommattu, mut oishan tällainenkin ollut ihana. 5. H&M toppahaalari. Ihastuin tähän söpöön toppahaalariin, joten se myös löytyy täältä. 6. H&M yöpuvut. Yöpukuja en ole vielä hommannut, koska jotkut sanoo, että pelkillä bodyillä pärjää. Miten on?




Virikkeet ja muut

Sitteri
Leikkimatto
Itkuhälytin
Ensileluja/pehmoleluja
Koliikkikeinu
Mobile
Albumi kuville
Yövalo vauvanhoitoa varten

Mitä äiti tarvitsee:

Imetys ja ruokailu

Imetysliivit
Liivinsuojat (äp)
Nännivoide (äp)

Rintapumppu
Imetystyyny
Imetyspaidat
Äidinmaidonkorvike
Tuttipulloja ja imuosia
Tutit
Tuttipidike
Tuttipullojen sterilisointilaite -ja lämmitin
Hoitolaukku tai reppu
Rintojen lämmitin

Äitiyspakkauksen sisältö kokonaisuudessaan täällä.

Mitkä jutut oli teille tarpeellisia? Onko listassa turhia juttuja, tai puuttuuko siitä jotain oleellista? Vinkkejä kehiin!

Raskausviikko 33: raskausmyrkytys?

13. syyskuuta 2016
Perjantaina mulla alkoi jo viikko 34, mutta tässä postauksessa kirjoittelen viikosta 33. Tosiaan, mulla oli viime viikolla ylimääräinen lääkärikäynti reilu pari viikkoa sitten alkaneiden vatsakipujen vuoksi. Jo Helsingissä kotiinlähdön lähestyessä mulle tuli inhottavia alavatsa- ja selkäkipuja, joihin liittyi supistukset silloin tällöin enemmän ja vähemmän. Harjoitussupistuksia tulee normaalisti ja ne lisääntyy yleensä liikkuessa. Koska tää on mun ensiraskaus, niin en osaa tunnistaa vielä että mistä mikäkin vaiva voi johtua, ja google on ollut ystävä oireita selvittäessä. Pelästyin kipuja jonkin verran ja kävi jo mielessä ajatus siitä, että lapsi syntyy ennenaikaisena. Ennenaikainen synnytys ei lapsen kannalta olisi enään niin vaarallista, mutta mulla stressasi vaan se, ettei vaunut tai muut tarvikkeet ole vielä kotiutuneet ja hankintoja on vielä tehtävänä. Kipujen ollessa päällä mun ajatukset kävi jo synnytykseen, joka alkoikin jännittää ihan yhtäkkiä. Mietin vaan mielessä, että ei vielä nyt kiitos, kun kaikki on niin keskeneräistä ja en oo kerennyt yhtään valmistautua. 

Nyt juuri nuo vatsakivut on hellittäneet, vaikka ne tuntuu vielä ajoittain. Tilalle on tullut myös alavatsassa -ja selässä tuntuvat kivut, mutta ne tulee kohtauksittain, ja niihin ei mun tuntemusten mukaan liity supistelua. Nää on sellaisia kipuja, joita en ala julkiseen blogiin avaamaan sen yksityiskohtaisemmin (:D), mut ikäviä nämä on. En tiedä liittyykö nämä ja edelliset kivut toisiinsa, mut loppuraskaudesta yleensä näitä vaivoja saattaa olla, ja nyt mullekin on niitä tullut lähinnä vatsaoireina. Välillä tuntuu, ettei maha siedä oikeen mitään ruokaa, vaan sitä alkaa pistelemään eri puolilta, ja löydän itseni makaamasta sängystä jolloin yleensä helpottaa. Lääkäri ei osannut sanoa syytä niille, mutta onneksi paikat ei olleet auki, ja sain sen kannalta mielenrauhan. Mitään muuta huolestuttavaa ei löytynyt, paitsi pieni huoli kohonneista verenpaineista. Vaikka matalat arvot saattaa pyörryttää, niin ne on aina paremmat kuin kohonneet. Nyt siis verenpaineita seuraillaan (ja mun täytyisi seurata kotioloissa, mut en omista omaa mittaria) mahdollisen kehittyvän raskausmyrkytyksen vuoksi. Onneksi käyntejä on nyt muutenkin loppuraskaudessa tiheämpään. Mua kehoitettiin itse tarkkailemaan raskausmyrkytysoireita ja pistämään ne merkille, jotta tiedän milloin täytyy toimia. Nyt oon kuitenkin voinut hyvin, lukuunottamatta noita vatsakipukohtauksia.


Mitä muuta neuvolassa sanottiin?

Mulla olisi ollut neuvolakäynti myöhemmin samana päivänä lääkärikäynnistä huolimatta, mutta päätettiin ottaa se samaan. Viimeksi kävin neuvolassa ennen tätä käyntiä viis viikkoa sitten. Paino oli noussut edellisestä käynnistä 2,8 kg, eli noin 500 g/viikko. Mulle merkattiin turvotus kohtaan ekaa kertaa +/- merkintä, eli ilmeisesti turvotusta oli vähän tai ei ollenkaan? Oon kyllä itekkin huomannut, että maha on jo tiellä, ja esimerkiksi kyykistely tuottaa jo pieniä vaikeuksia. Paino on tähän viikkoon 33 mennessä noussut yhteensä 7,9 kg. Jotkut kommentoi, että mun maha on "niin pieni", mutta omasta (ja ammattilaisten) mielestä se kyllä on tarpeeksi iso. Verenpaineet mulla oli 127/92 ja 136/81, mutta ne on nousseet siitä, että yläpaine oli ennen alle 100, ja alapaine alle 80 tai yleensä alle 70. Vauvan sydämensykkeet oli onneksi hyvät ja normaalit. Ite kysyin hieman huolestuneesti vähentyneistä liikkeistä, mutta lääkäri kommentoi niihin vaan, että ne vähenee yleensä loppuraskaudesta kun vauvalla ei ole niin paljoa tilaa liikkua kohdussa. Ero on kuitenkin suuri verrattuna muutaman viikon takaiseen, eli oon ite kyllä välillä ollut huolissaan siitä, et nukkuuko vauva sitten kokoajan kun ei liiku niin paljoa. Me ei siellä hirveästi muuta juteltu kuin noista fyysisistä oireista, ja sain tosiaan ohjeen tarkkailla kaiken maailman raskausmyrkytys oireita. Ens kerralla siellä varmaan on myös muuta.

Tässä selittelin paljon näitä neuvolajuttuja ja muuta, niin voisin erillisessä postauksessa käydä läpi yleisiä fiiliksiä esimerkiksi kotiinpaluusta, Oulusta, äitiyslomasta ja kaikesta tästä uudesta. Alan myös värkkäilemään sisustuspostauksia, sillä eilen saatiin vihdoin haettua vauvan tarvikkeita oikein olan takaa, ja stressi niiden suhteen helpotti paljon. ♥ Ei oo enään kuin reilu pari viikkoa muuttoon, ja sitten pääsen avaamaan kaikki vauvan kamat ja laittamaan ne esille tulokasta varten. Ollaan (=lue olen..) myös mietitty muuta sisustusta, ja yks ihana asia on uusi sänky. Voin kertoa mun nykyisen sängyn traagisen historian sisustuspostauksessa, ja sen miksi uus sänky oli todellakin tarpeellinen... 


Käytiin viikonloppuna reissulla saaressa, ja siellä kuvailin videopostausta tänne. Se siis tulossa heti kun saan tehtyä siitä videon. Huomaatte varmaan, että blogi on nyt aika täynnä kaikkea raskaus ja vauvajuttuja, mutta ne nyt sattuu pyörimään mun mielessä, ja tääkin on oma tapa käsitellä kaikkea tulevaa. Ei sitä koskaan tiedä onko tää mun eka ja vika raskaus, ja tätä on jäljellä enään niin vähän aikaa että haluan nauttia tästä. Alkuraskauden aika oli ankeaa, joten oon iloinen mielummin siitä että hössötän näistä, mitä että olisin ahdistunut tulevasta. Mut älkää huoliko, löytyy luonnoksista myös muun aiheisia postauksia. :D

Mutsy iGO yhdistelmävaunut

7. syyskuuta 2016
Alkuraskauden aikaan en tiennyt rehellisesti sanottuna mitkä yhdistelmävaunut on, mutta mistä olisinkaan voinut tietää kun ei ole asiaan tarvinut perehtyä. Yhdistelmävaunuissa on samassa makuuvaunut sekä rattaat, eli ne käy vastasyntyneestä taaperoikäiselle lapselle. Laadukkaat yhdistelmävaunut palvelee monta vuotta, joten siksi harkitsin pitkään mitkä vaunut olis meille parhaat. Alkuun mun haaveissa oli täysin valkoiset vaunut, joita loppupeleissä aika harvalla valmistajalla oli myynnissä. En luopunut valkoisten vaunujen unelmasta muutamaan kuukauteen, mutta nyt mieli on muuttunut, ja toivon vaunuilta laatua ja tyylikkyyttä enemmän kuin tiettyä väriä. Mun piti etsiä paljon tietoa ja kokemuksia muilta, ja alkuun en tiennyt ollenkaan mitkä on hyvät vaunut. Keräsin vaunukollaaseihin edullisia ja silmää miellyttäviä vaunuja, mutta kokemusten mukaan huonolaatuisia sellaisia. En väitä, että edulliset vaunut olisi huonoja vaihtoehtoja, mutta kokemusten mukaan ne ei ehkä ole laadultaan parasta luokkaa - ainakaan moneksi vuodeksi kestämään. Vai oonko ihan väärässä? Yhdistelmävaunut on se mihin halusin panostaa, mutta muut hankinnat etsinkin käytettynä, lukuunottamatta hygieniatuotteita tai muuta pientä.

Potentiaalisia vaihtoehtoja harkintalistalla
1. Britax Smile 2  2. Emmaljunga (Duo Mondial) 3. Stokke Trailz  4. Stokke XPlory

Mitä minä vaunuilta vaadin ja etsin?

1. Laatu

Haluan, että vaunujen ja rattaiden käyttöikä on mahdollisimman pitkä ja ne on kestävät. En näe järkeä maksaa vähemmän edullisemmista vaunuista, jotka joutuu vaihtamaan uusiin jossain vaiheessa, tai niitä täytyy korjailla paljon, joka tulee kuitenkin maksamaan. Meillä vaunut tulee olemaan ensisijainen kulkuväline, koska autoa ei ole käytössä, joten ehdottomasti haluan että niillä on kätevä ja sulava kulkea.

2. Sopivat ympäristöön

Vaunuja vertaillessa kannattaa pitää mielessä millaisessa ympäristössä ja millaisilla teillä vaunujen kanssa tulee kulkemaan. Meidän kulkuympäristö on kaupunki, ja kuljetaan aika paljon varmaan ihan asfaltilla. Mun valitsemissa vaunuissa renkaiden pitäisi olla kuitenkin sellaiset, että ne kulkee hyvin esimerkiksi lumessa (ja pururadalla, jonne aijon suunnata :D).

3. Tavaratila

Yksi tosi tärkeä ominaisuus vaunuissa oli meille myös tilava tavaratila. Silmämääräisesti en osaa tulevien vaunujen tavaratilan kokoa määritellä, mutta ainakin vaunujen kuvauksessa sanottiin, että se olisi tilava. Toivotaan että näin on, sillä kauppareissut tulee tehtyä vaunujen kanssa ja ostosten täytyy mahtua kyytiin.

4. Helppokäyttöisyys ja ergonomisuus

Mulla toiveena vaunuissa oli myös helppokäyttöisyys, ja valituissa vaunuissa niiden kokoaminen vaikutti olevan tosi näppärää, ainakin videoita katsellessa ja kuvauksia lukiessa. Työntöaisaa pystyy säätämään, ja toivonkin että tarpeeksi korkealle mun pituiselle sopivaksi. Myös vaunukoppa on korkealla, joten ei tarvitse kyykistyä alaspäin paljoa jutellessa vauvalle. Vaunut kasautuu nopeasti kasaan renkaiden päälle, ja ne saa nakattua esim. auton kyytiin tarvittaessa.

5. Tyylikäs ulkomuoto

Kukapa ei haluais, että vaunut miellyttää myös omaa silmää, ja että ne on omaan makuun? Niitä tulee käytettyä usein ainakin meillä, ja siksi halusinkin että ne on tyylikkäät, vaikka ei lasta kiinnosta minkänäköisissä vaunuissa kulkee. Kyllä kuitenkin pienet asiat piristää myös äitiä, ja on kiva pukella lasta kivannäköisissä vaunuissa.

Mihin vaunuihin lopulta päädyin? 

Mun toiveet täytti Mutsy Igo merkkiset yhdistelmävaunut Pure Fog kuosilla. Tykästyin vaunujen väreistä erityisesti tähän harmaan ja tummansinisen yhdistelmään, jossa on kivoja ruskeita yksityiskohtia. Vaunut videoiden ja arvosteluiden perusteella vaikutti laadukkailta ja tyylikkäiltä, ja ennen kaikkea käteviltä ja helpoilta. Vaunut saa koottua ja kasattua tosi helposti, ja niissä on isot pyörät jotka saa lukittua. Ite oon tosi tyytyväinen vaunuvalintaan, ja en malta odottaa et vaunut saapuu testattavaksi. Käytössä se paljastuu millaiset vaunut on käytännössä, mutta nyt ainakin odotukset on positiiviset. Kirjoittelen mielellään tänne sitten kokemuksia vaunuista, heti kun ne vaan pääsee käyttöön! Mulle sattuu vielä sopivasti eteen talvi, eli vaunut pääsee pian haastettavaksi hankalammassa maastossa.


Vaikka meillä ei olekaan omaa autoa käytössä, niin tulee lapsi myös auton kyydissä silloin tällöin kulkemaan. Otin myös sitä ajatellen turvakaukalon, jonka voi adapterin (jota ei vielä ole) avulla kiinnittää vaunujen runkoon. En sen enempää turvakaukaloista tiedä, mut itse valitsin Maxi-Cosin CabrioFix -turvakaukalon, joka ainakin kokemusten mukaan on turvallinen ja menestynyt testeissä. Osaako joku sanoa tästä jotain henkilökohtaisempia kokemuksia?

Millaiset vaunut te ootte hankkineet? Mitä mieltä ootte: edulliset vaunut mielummin, vai panostatteko laatuun, vaikka hinta olisi korkeampi?

Mä palailen seuraavaksi raskausviikko 33 postauksen kanssa, kun huomenna (toivottavasti) selviää syy huolestuttaville oireille... Samassa tulossa myös perinteisiä neuvolakuulumisia. Nyt öitä :)

Kesän parhaat hetket

6. syyskuuta 2016
Nyt oon palannut kotiin, saanut vihdoin siirrettyä kuvia kesältä koneelle ja asettunut. Eilinen ja tämä päivä on kulunut ahkeran siivoamisen parissa, ja nyt pääsin istahtamaan koneelle, kun en siihen sotkun keskellä olisi pystynyt. :D Kuvia on jonkin verran kertynyt, samoten postauksia luonnoksiin, joita rupean toteuttamaan nyt! Vihdoin mulla on aikaa keskittyä säännölliseen postaamiseen, vaikka tietty kaikkea pientä puuhaa on tiedossa. Jaksan kuitenkin paljon paremmin (ja pysyn hereillä päivisin), vaikka tietty loppuraskauden väsymystä ja oirehdintaa on jonkin verran. Tässä postauksessa ajattelin kerrata kesän mukavimpia ja mieleenpainuvimpia hetkiä.


Poikaystävän kanssa vietetyt hetket ja arki. Vaikka ei keretty tai jaksettu hirveästi touhuilla ylimääräistä kesällä molempien töiden vuoksi, niin parhaita on ollut hetket yhdessä. Meillä ei aina ole ollut näin seesteinen suhde kuin nyt, ja arvostankin ihan hulluna sitä kuin hyvin meillä on mennyt jo monen monta kuukautta. En hirveästi hänestä puhu blogin puolella ihan yksityisyyden vuoksi, mutta se ei tarkoita, etteikö hän olisi suuri ja ehottoman tärkeä osa mun elämää. Arvostan ja oon kiitollinen, että oon löytänyt noin huomaavaisen ihmisen rinnalle, ja että hänestä tulee mun lapsen isä ♥
Koulupaikan saaminen. Kevään lukeminen (ja stressaaminen) ei mennyt hukkaan, kun sain sen koulupaikan mitä toivoin ja mistä oon haaveillut pitkään. Ensi vuoden syksyllä alkaakin toimittaja opinnot.
Rakenneultra. Tieto siitä, että saadaan tyttölapsi ja hänellä oli kaikki hyvin rakenneultrassa. Toivon, että kaikki menee hyvin loppuun asti ja saadaan terve lapsi.



 Lintsireissu siskon ja siskontytön kanssa. Helsingissä ja Espoossa asuessa on kummityttöä tullut nähtyä harvemmin, jonka vuoksi tällaiset lyhyetkin näkemiset on ollut ihania ja piristäviä. Lapset tiedetysti kasvaa niin nopsaa ettei perässä pysy, varsinkaan jos siskojen lapsia on niin monta.
♥ Ruotsin risteily. Eka yhteinen laivareissu poikaystävän kanssa (ja ei muuten olla ulkomaillakaan käyty kertaakaan yhdessä, tää kyllä täytyy korjata...) ja siskon sekä vanhemman siskontytön näkeminen Ruotsissa. Mekin nähdään harvemmin nyt kun he asuvat Ruotsissa, joten niitä hetkiä osaa arvostaa entistä enemmän.
 Ystävät. Yks kesän parhaita hetkiä oli nähdä pitkästä aikaa kavereita, joita ei välimatkan vuoksi ole niin useasti voinut nähdä. Onneksi ollaan saatu sovittua tälle kuulle tapaaminen, ennen kuin munkin muksu putkahtaa ulos. Yhtä heistä tosin näen jo huomenna, pääsi unohtumaan. :D Helsingissä asumisessa on ollut se hyvä puoli, että nykyään Tampereella asuvaa ystävää on päässyt näkemään helpommin ja useammin.

Varmasti myös pieniä ikävempiä asioita olisi löytynyt listattavaksi (esim. se mun työpaikka oli vähän eriskummallinen...), mut miks niitä muistella? Mitkä oli teidän kesän parhaita hetkiä?

Palataan pian!