Vauva melkein 2 kuukautta

19. joulukuuta 2016
Moikka moi taas! Heräsin itse joulun tuloon vasta pari päivää sitten kun vauvan ristiäiset on vieneet ajatukset kiireisen vauva-arjen lisäksi. Vauveli nukkuu vähemmän nyt päivällä, joskus vaan lyhyitä pätkiä, jolloin mun oma aika on jäänyt minimiin. Halu postata on suuri ja ideoita riittää, mutta aikaa varsinkaan nyt ei ole niin paljoa. Nyt sain kuitenkin tunnin täysin omaa aikaa kun vauveli lähti isänsä kanssa vaunulenkille. Ajattelin käyttää tän tunnin postaamiseen kahvikupin kera ♥


Jotku ehkä huomasi jo edellisistä postaksista, että vauvan kuviin on ilmestynyt ehkä häiritsevänkin näköisiä sydämiä, mutta päätin vielä tässä alussa, että en paljasta sittenkään hänen kasvoja täällä julkisessa blogissa. Vielä on hakusessa tyyli millä peitän tytön kasvot, mutta menkööt sydämet alkuun. Mulla pitkään pyöri mielessä vaihtoehdot vauvan yksityisyyden suojelemiseksi, joista yksi oli jopa lopetus, tai ainakin vauvan rajaaminen blogista pois kokonaan. Blogin kirjoittelu on kuitenkin niin tärkeä harrastus mulle ollut jo vuosia, joten en halua lopettaa kokonaan. Ja toisaalta lapsi on tietenkin niin suuri osa arkea ja elämää, että hänestä kokonaan puhuminen täällä olis tosi vaikeeta ja en haluaisikaan niin. Päätin siis, että jatkossa kerron enemmän pintapuolisesti asioita hänestä ja meidän arjesta ja kasvot pysyy piilossa. Toivottavasti ei hirveesti haittaa tää, mutta uskon että ymmärrätte hyvin. Itsestäni ja muhun liittyvistä jutuista postailen aivan samaan tyyliin kuin ennenkin. :)


Tosiaan vauvelilla on rytmit taas muuttuneet jo viikon aikana, ja yöunet on lyhentyneet siitä kuudesta tunnista pariin kolmeen tuntiin. Edelleen mä oon ite saanut nukuttua hyvin, joka on ehottoman tärkeää jaksamisen kannalta. Huomaan olevani ihan eri ihminen mitä muutama viikko sitten kun vauva nukkui huonosti yöllä. Hyvät yöunet menee mun mielestä jopa säännöllisen syömisen edelle, koska tuolloin ei kiinnostanut syöminenkään kun oli niin väsynyt. Hoksasin kuitenkin että se syöminen on imetyksenkin kannalta niin tärkeää ja pieniruokaisuus ei ainakaan helpota väsynyttä olemusta. Nyt kuitenkin uni maistuu ja toivotaan että yöt sujuu jatkossakin yhtä hyvin.

Mä tosiaan imetän tyttöä, joka sitoo omalla tavallaan mut häneen sillä ainut ruoka tulee musta. Vauva on kuitenkin saanut silloin tällöin myös pumpattua maitoa tai korviketta, jos on ollut jotain menoja. Korvikkeen saaminen ei oo vaikuttanut imetyksen sujumiseen mitenkään ja imetys itsessään on sujunut hyvin alusta asti. Kaikilla se ei oo näin, joten oon iloinen että ollaan saatu se sujumaan ja toivon että se jatkuisi hyvin jatkossakin. Mulla ei kuitenkaan henkilökohtaisesti ole mitään pulloruokintaa vastaan ja näen sen yhtä hyvänä vaihtoehtona. Monesti kauhistelen liikaa imetyshysteriaa ja varsinkin sitä, mitä syyllisyydentunteita se saa pulloruokkivissa vanhemmissa aikaan. Mitäs muuta... Oon pystynyt yllättävän hyvin tehdä kaikkea vauvan kanssa esim. juuri shoppailla ja nähdä kavereita. Tietenkin kaikki on edelleen uutta, ja äidin rooli on vasta kehittymässä ja siksi jotkut asiat on jännittänyt enemmän tai vähemmän. Alkuun vauvan hoito oli uutta ja jännittävää, sitten vauvan kanssa ulkoilu ja ihmisten ilmoilla oleminen, sitten vauvan kanssa kaupassa käynti jne. Kaikki on siis pitänyt opetella ja kokeilla ekaa kertaa, eikä kaikki vieläkään tunnu aina luontevalta. Alussa mua esimerkiks ärsytti kun varsinkin vanhemmat ihmiset tuijottaa pitkään (näytänkö joltain teiniäidiltä tosissaan?) varmaan miettien, että ompas nuori äiti. Niitä oon tuijottanut yhtä pitkään takas, sillä en näe ite nuoressa äidissä mitään erikoista. Enemmänkin nuori äiti saattaa jopa jaksaa lapsen kanssa paremmin mitä vanhempi. Mut aina löytyy näitä tuijottavia ihmisiä, eikä niistä kannata välittää.


Vauveli on kasvanut jo näin lyhyessä ajassa paljon ja on ihana, kun hän hymyilee ja reagoi näyttävämmin asioihin. Koitan ottaa hänestä kuvia niin paljon kuin vaan ehdin kun tuntuu että viikot vaan kuluu kulumistaan.

Mutta nyt täytyy itellä lähtä ostelemaan viimeisiä joululahjoja, joten palaan tänne heti kuin pääsen! En oo myöskään unohtanut videopostausta mistä puhuin pari postausta sitten ja koitan sen heti kuvata kun vaan kerkeän :)
2 kommenttia on "Vauva melkein 2 kuukautta"
  1. Millainen joulu tiedossa? Onko lahjat jo hankittu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteinen joulu perheenjäsenten ja nyt myös vauvan kanssa :-) eilen ostin kaikki yhdellä kerralla (kun älysin tän joulun vähän myöhässä) ja just äsken paketointi hommat sain Melkee loppuu :)

      Poista