Joulu ja vuodenvaihde

Pahoittelen että joudun pikaisesti heittämään terveiset blogin puolelle kun oon onnistunut buukkaamaan tämänkin päivän täyteen tekemistä. Mutta kuten lupasin, tässä muutama kuva joululta, joka kului rauhallisesti ja mukavasti vanhemman siskon luona. Herkuteltiin, syötiin, ulkoiltiin ja hengailtiin yhdessä. Perinteisen rauhallisesti kului tämäkin joulu. ♥

Tänään koittaa sitten vuodenvaihde ja me juhlitaan sitä meidän pikkuperheen kesken. Mä käyn syömässä nopsaa kaverin kanssa ulkona ja sitten riennetään ostamaan tinat, mahdolliset raketit ja herkkuruoat. Illemmalla käydään katsomassa ilotulitusta, ja kotiin tullessa juodaan lasilliset shampanjaa ja tehdään ruokaa. Aika hyvältä kuulostaa  nämä suunnitelmat mun korvaan! Ja koska tää vuosi on ollut melko tapahtumarikas ja tärkeä, niin haluan koota siitä tännekin koosteen videon muodossa heti taas vaan kun ehdin. Toivottavasti jaksatte olla kärsivällisiä. Oon innoissaan miettinyt uusia tuulia myös blogin puolelle. Tää muutos saattaa jollekin olla harmitus, mutta mulle se on parempi ja hieman helpompi ratkaisu kun normaali kirjoittaminen vauva-arjen keskelle. Pääsen myös käyttämään enemmän luovuutta ja kekseliäisyyttä. Ehkä osaatte arvata mistä muutoksesta on kyse, mutta siitä lisää myöhemmin! En kuitenkaan kokonaan blogista luovu ja tärkeistä asioista haluan kirjoitella tänne. Ihanaa ja onnellista uutta vuotta kaikille ♥

Vauva melkein 2 kuukautta

Moikka moi taas! Heräsin itse joulun tuloon vasta pari päivää sitten kun vauvan ristiäiset on vieneet ajatukset kiireisen vauva-arjen lisäksi. Vauveli nukkuu vähemmän nyt päivällä, joskus vaan lyhyitä pätkiä, jolloin mun oma aika on jäänyt minimiin. Halu postata on suuri ja ideoita riittää, mutta aikaa varsinkaan nyt ei ole niin paljoa. Nyt sain kuitenkin tunnin täysin omaa aikaa kun vauveli lähti isänsä kanssa vaunulenkille. Ajattelin käyttää tän tunnin postaamiseen kahvikupin kera ♥

Jotku ehkä huomasi jo edellisistä postaksista, että vauvan kuviin on ilmestynyt ehkä häiritsevänkin näköisiä sydämiä, mutta päätin vielä tässä alussa, että en paljasta sittenkään hänen kasvoja täällä julkisessa blogissa. Vielä on hakusessa tyyli millä peitän tytön kasvot, mutta menkööt sydämet alkuun. Mulla pitkään pyöri mielessä vaihtoehdot vauvan yksityisyyden suojelemiseksi, joista yksi oli jopa lopetus, tai ainakin vauvan rajaaminen blogista pois kokonaan. Blogin kirjoittelu on kuitenkin niin tärkeä harrastus mulle ollut jo vuosia, joten en halua lopettaa kokonaan. Ja toisaalta lapsi on tietenkin niin suuri osa arkea ja elämää, että hänestä kokonaan puhuminen täällä olis tosi vaikeeta ja en haluaisikaan niin. Päätin siis, että jatkossa kerron enemmän pintapuolisesti asioita hänestä ja meidän arjesta ja kasvot pysyy piilossa. Toivottavasti ei hirveesti haittaa tää, mutta uskon että ymmärrätte hyvin. Itsestäni ja muhun liittyvistä jutuista postailen aivan samaan tyyliin kuin ennenkin. :)

Tosiaan vauvelilla on rytmit taas muuttuneet jo viikon aikana, ja yöunet on lyhentyneet siitä kuudesta tunnista pariin kolmeen tuntiin. Edelleen mä oon ite saanut nukuttua hyvin, joka on ehottoman tärkeää jaksamisen kannalta. Huomaan olevani ihan eri ihminen mitä muutama viikko sitten kun vauva nukkui huonosti yöllä. Hyvät yöunet menee mun mielestä jopa säännöllisen syömisen edelle, koska tuolloin ei kiinnostanut syöminenkään kun oli niin väsynyt. Hoksasin kuitenkin että se syöminen on imetyksenkin kannalta niin tärkeää ja pieniruokaisuus ei ainakaan helpota väsynyttä olemusta. Nyt kuitenkin uni maistuu ja toivotaan että yöt sujuu jatkossakin yhtä hyvin.

Mä tosiaan imetän tyttöä, joka sitoo omalla tavallaan mut häneen sillä ainut ruoka tulee musta. Vauva on kuitenkin saanut silloin tällöin myös pumpattua maitoa tai korviketta, jos on ollut jotain menoja. Korvikkeen saaminen ei oo vaikuttanut imetyksen sujumiseen mitenkään ja imetys itsessään on sujunut hyvin alusta asti. Kaikilla se ei oo näin, joten oon iloinen että ollaan saatu se sujumaan ja toivon että se jatkuisi hyvin jatkossakin. Mulla ei kuitenkaan henkilökohtaisesti ole mitään pulloruokintaa vastaan ja näen sen yhtä hyvänä vaihtoehtona. Monesti kauhistelen liikaa imetyshysteriaa ja varsinkin sitä, mitä syyllisyydentunteita se saa pulloruokkivissa vanhemmissa aikaan. Mitäs muuta... Oon pystynyt yllättävän hyvin tehdä kaikkea vauvan kanssa esim. juuri shoppailla ja nähdä kavereita. Tietenkin kaikki on edelleen uutta, ja äidin rooli on vasta kehittymässä ja siksi jotkut asiat on jännittänyt enemmän tai vähemmän. Alkuun vauvan hoito oli uutta ja jännittävää, sitten vauvan kanssa ulkoilu ja ihmisten ilmoilla oleminen, sitten vauvan kanssa kaupassa käynti jne. Kaikki on siis pitänyt opetella ja kokeilla ekaa kertaa, eikä kaikki vieläkään tunnu aina luontevalta. Alussa mua esimerkiks ärsytti kun varsinkin vanhemmat ihmiset tuijottaa pitkään (näytänkö joltain teiniäidiltä tosissaan?) varmaan miettien, että ompas nuori äiti. Niitä oon tuijottanut yhtä pitkään takas, sillä en näe ite nuoressa äidissä mitään erikoista. Enemmänkin nuori äiti saattaa jopa jaksaa lapsen kanssa paremmin mitä vanhempi. Mut aina löytyy näitä tuijottavia ihmisiä, eikä niistä kannata välittää.

Vauveli on kasvanut jo näin lyhyessä ajassa paljon ja on ihana, kun hän hymyilee ja reagoi näyttävämmin asioihin. Koitan ottaa hänestä kuvia niin paljon kuin vaan ehdin kun tuntuu että viikot vaan kuluu kulumistaan.

Mutta nyt täytyy itellä lähtä ostelemaan viimeisiä joululahjoja, joten palaan tänne heti kuin pääsen! En oo myöskään unohtanut videopostausta mistä puhuin pari postausta sitten ja koitan sen heti kuvata kun vaan kerkeän :)

Synnytystarina

Ihan ekaksi pahoittelut siitä että oon kirjoitellut harvemmin. Viime viikot on olleet täynnä tekemistä ja oman aikani oon käyttänyt paljolti lepäämiseen. Lepäämisen lisäksi päiviin on mahtunut vieraita, juhlia, pieniä reissuja ja vauvan kanssa ulkoilua. Vielä vähän aikaa sitten vauva valvotti muutamia öitä peräkkäin jolloin olin tosi väsynyt. Nyt kuitenkin pieni on alkanut nukkua jopa 6h yöunia, jonka myötä itekin jaksan tehdä enemmän! Yritän pikkuhiljaa aktivoitua blogin puolella kun arki on nyt "tutumpaa" ja siinä on jonkinlainen rytmi. Mutta nyt vuorossa on synnytyskertomus, ennen kuin unohdan miten kaikki kävi! ♥ En ehdi oikolukea tekstiä joten pahoittelut huonosta kielestä!

Noin kuusi viikkoa sitten oli mennyt päivä lasketun ajan yli ja olin vielä edellispäivänä varma että synnytys menee yliajalle. Mulla oli supistellut kipeästi jo melkein parin viikon ajan, joten aina supistusten tullessa ajattelin niiden menevän ohi. Supistelut tuli yleensä yöllä ja varsinkin aamuyöstä, eikä ne ollut mitenkään sietämättömiä joten pärjäsin ilman särkylääkettä. Olin kyllästynyt odottamiseen sillä ajattelin että vauva syntyisi viikon 38 käynnistyttyä, eli kahta viikkoa ennen laskettua aikaa. Laskettu aika koitti, ja päätin etten enää odottamalla odota synnytyksen käynnistymistä vaan koitan elää mahdollisimman normaalisti. Kävin kaupungilla kiertelemässä perjantai-iltana ja olo oli jotenkin omituinen, tuntui ettei ajatus kulje kunnolla. Mulla oli ollut synnytystä ennakoivia oireita jo parin viikon ajan ja vielä enemmän viikko ennen synnystystä. Googletin päivittäin synnytystä ennakoivia merkkejä.

En olisi koskaan uskonut, että päivä lasketun ajan yli pääsisin vihdoin tositoimiin. Lauantaiaamuna kello 8.15 heräsin kipeään supistukseen, mutta en tiennyt että synnytys oli käynnistynyt. Olin ladannut puhelimeen supistuksia kellottavan sovelluksen ja supistusten tihentyessä aloin kellottaa niitä. Sovellus laski supistuksen keston ja merkitsin sovellukseen supistusten voimakkuuden ja tiheyden. Supistukset alkoi melkeimpä heti aamulla tulla alle kymmenen minuutin välein. Alkuun supistukset tuntui asteikolla 1-10 (kuvassa oranssit pallot) alle viiden. Meikkasin ja taisin käydä suihkussa supistusten ollessa heikompia. Herätin poikaystävän yhdentoista jälkeen kun tiesin varmasti että synnytys on käynnissä. Supistukset tuli vaihtelevasti jopa parin-kolmen minuutin ja välillä hieman yli kymmenen minuutin välein. Laukut oli jo pakattu, ja suunnittelin että lähtisin sairaalaan kun kipu tuntuu asteikolla 1-10 kutosen verran. Kolmen maissa päivällä makasin sängyllä supistusten lamaannuttamana odottaen että ne menee ohi. Naama irvellä puristin tyynyä aina supistuksen tullessa ja kolmen jälkeen soitin jahkailun jälkeen sairaalaan kysyäkseni, että milloin pitää ja saa tulla (vaikka meille valmennuksessa sanottiin että ei tarvitse soittaa, vaan saa tulla heti kun siltä tuntuu). Poikaystävä alkoi olla kärsimätön ja kehoitti jo lähteä sairaalaan.

Soitettua sairaalaan sain samat ohjeet kuin synnytysvalmennuksessa, eli tulla kuin itsestä tuntuu. Ajattelin odottaa vielä jonkin aikaa niin että supistukset tulee parin minuutin välein ja tuntuu kipuasteikolla 6. Lopetin kellottamisen, ja kuuden maissa poikaystävä soitti taksin mun olon ollessa jo tuskainen. Taksissa supistukset tuntui heikommin ja olin varma että meidät käännytetään takaisin. Meitä alkoi jännittää ja molemmat istui hiljaa katsellen ulos pimenevää iltaa. En uskonut että oikeesti meille syntyisi kohta lapsi. Sairaalan pihassa aloin jänistää ja koitin hidastella sairaalaan sisälle menoa. Tiuskin jo kivusta ja jännityksestä mennessä sisään. Sairaalan käytävät oli pelottavan hiljaiset ja osasto oli aivan erilainen kun olin kuvitellut. Ruuhkaa ei ollut, enkä nähnyt yhtäkään muuta synnyttäjää. Pääsin makaamaan käyrille ja olin varma että meidät käännytetään takaisin sillä supistuksia ei kuitenkaan piirtyisi monitoriin. Kätilö teki tutkimuksen ja kertoi kohdunsuun olevan jo 5 cm auki. Hän ohjasi vaihtamaan sairaalavaatteet ylle ja siirtymään synnytyshuoneeseen. Sain kuulla että oon reippaasti pärjännyt kipujen kanssa kotona, sillä moni ensisynnyttäjä kuulemma siinä vaiheessa käy useampaan otteeseen näytillä sairaalassa.

Siirryttiin synnytyshuoneeseen joka oli paljon mukavempi mitä olin odottanut. Puolapuut, jumppapallo, iso amme ja oma WC toi rauhoitusta jännitykselle. Jäin odottamaan henkilökuntaa kieriskellen penkillä kivuissa. Ajattelin edelleen, että kipujen pitäisi olla kovempia jotta kannattaa ottaa puudutetta. Mulla oli ollut suunnitelmissa mennä ammeeseen loikoilemaan jos se helpottaisi kipuja joten hoitaja laittoi sen valmiiksi. Ammeen ollessa valmis lähdin sitä kohti mutten enää kivuilta voinut kävellä. Olin suunnitellut, että otan kivunlievitystä sitten vasta kun on pakko. Siinä vaiheessa kun kivut alkoi pyörryttää ja oksettaa siirryin vuoteeseen makaamaan. Pyysin puudutetta ja mua suositeltiin ottamaan kohdunkaulan puudutus. Puudutus lievitti supistuskipuja paljon ja tunsin olevani taivaassa kun kipu lievittyi. Käyrälle piirtyi supistuksia, mutta en tuntenut niitä kivuliaina. Kohdunsuu oli pian jo 10 cm auki ja siinä vaiheessa mietiskelin vielä että pärjäänkö ponnistusvaiheen ilman kivunlievitystä, sillä edellisestä puudutteesta alkoi tehot loppua. Oli kuitenkin liian myöhä ottaa epiduraalia ja olin suunnitellut etten sitä ota ennen kuin pakko. Kyselin kuinka kivulias ponnistusvaihe on ja mulle vastattiin että hyvin oon pärjännyt tähänkin asti, joten en välttämättä tarvitse enempää puudutetta.

Mulle suositeltiin pudendaalipuudutusta, jonka mieluusti otin varmuuden vuoksi. Seuraavaaksi ruvettiin puskemaan vauvaa pihalle. Huoneessa henkilökunta vaihtui ja ihmisiä pörräsi ympärillä useampi. Ponnistusvaihe oli kivuliaampi mitä kuvittelin ja mitä mulle sanottiin, ja huusinkin niin että käytäville varmasti kaikui. Ponnistusvaihe oli pitkä, 1,5 tuntia, mutta en ite huomannut sen kestoa. Ponnistusvaiheen lopulla mietin etten koskaan enään synnyttäisi. Viimeiset hetket sujui hitaammin ja hieman hankalemmin mitä alussa ja vaihetta nopeutettiin puhkaisemalla kalvot. Loppuvaihe oli yhtä huutoa ja vikinää, mutta pian lapsi olikin jo rinnalla. Minun rakas pieni tyttö. ♥ Tunsin pientä epäonnistumisen tunnetta koska olin ollut niin hidas, mutta hoitajat kertoi synnytyksen sujuneen hyvin. Tytön maatessa rinnalla olo oli tosi epätodellinen ja en uskonut tapahtunutta todeksi. Olin onnellinen että kaikki sujui hyvin ja myös jumalattoman onnellinen että se oli ohi.