Image Slider

3 tapaa jolla lapsi muutti mua

23. heinäkuuta 2020
Koen olleeni itsekäs ihminen, kun muistelen aikaa ennen ensimmäistä lasta. Kaikki pyöri luonnollisesti mun ympärillä. Vielä raskausaikana tein lupauksia itelleni, miten lapsi ei tule muuttamaan mun elämää sen kummemmin.

Ajattelin, että edelleen voin tehdä kaikkea sitä mitä haluan, kun lapsihan sopeutuu meidän arkeen. Toisinpäin meni, me sopeuduttiin lapsiarkeen. Sain yllättyä, miten lapsi muutti mun elämää.

1. Arvomaailma ja tärkeysjärjestys

En voi lukea mun vanhaa mitä kaikkea aion tehdä raskauden jälkeen -postausta nauramatta. Mitä mä oon oikeen ajatellut. Kuvittelin, että raskauden jälkeen
  • käyttäisin taas korkokenkiä.
  • saisin oman tutun kropan takaisin (mitä ikinä oon tällä tarkoittanutkaan).
  • kävisin konserteissa, keikoilla ja baarissa.
Kröhöm. En ole käyttänyt kertaakaan korkokenkiä raskauden jälkeen edes juhlissa, koska musta ei saa korkokenkä ihmistä. Oon tosi mukavuudenhaluinen, enkä vaan viihdy epämukavissa kengissä. 

Puhumattakaan vartalosta. Raskaus ja synnytys muuttaa kehoa pysyvästi. Keho kantaa ensiksi yhdeksän kuukautta pientä ihmettä, jonka jälkeen käy läpi synnytyksen. Jotkut säilyvät pienemmillä muutoksilla, ja joidenkin ulkomuoto muuttuu radikaalisti.

Mua ei ole näkynyt konserteissa saati keikoilla. Kulutan lapsivapaan ajan mielummin kotisohvalla tai treenatessa, kotona. Baarissa käyn muutaman kerran vuodessa. Neljään asti valvominen puistattaa jo ajatuksena, ja masennusta sairastaneena en halua laskea mun aivojen serotoniinitasoja vapaaehtoisesti alkoholilla.


2. Ulkonäkö

Olin melko ulkonäkökeskeinen ennen lasta. En ennenkään jaksanut ravata kampaajalla saati laittaa hiuksia, panostaa vaatteiden yhteensopivuuteen, tai varsinkaan huolehtinut, että vartalo pysyisi timmissä kunnossa. Mutta, lapsen saanti on laskenut mun rimaa vielä alemmas. 

En jaksa enää miettiä ulkoista olemusta niin paljoa kuin ennen lasta. Ennen jos oli tulossa juhlat, panostin edes vähän laittautumiseen. Mutta nykyään menen helpoimman ja nopeimman kautta. Totta kai, koska 
  • aikaa ja energiaa on vähemmän.
  • uhmaava kolmevuotias vaatii jatkuvaa huomiota (ja suorastaan välillä häiritsee).
  • ei vaan jaksa kiinnostaa niin paljoa.

3. Rima laski kaikessa

Varsinkin raskauden aikana kuvittelin, että jaksaisin kasvattaa lapseni täydellisesti. Jaksaisin hoitaa kaiken hyvin, vaikka täydellisyyttä tai täydellistä äitiä ei ole olemassakaan.
  • Sopivasti ruutuaikaa ja ikätasoiset lastenohjelmat (ei mitään Winxejä!)
  • En korota lapselle ääntä, jotta hän ei malliopi sitä multa.
  • Pidän kodin siistinä ja viihtyisänä, jotta siellä on kaikilla mukava olla. Tai siivoan edes ennen kuin vieraita tulee.
  • Lapsella on karkkipäivä, enkä anna herkkuja muina päivinä. Puhumattakaan, että lahjon tikkarilla.
  • En käytä muutenkaan kiristystä, lahjontaa tai uhkailua.
Voit kuvitella, että pilvilinnat romahti hyvin nopeaa. Yritin olla täydellinen kaikessa, siihen saakka että väsyin. Nykyään korotan ääntäni, koska auktoriteetti ei aina riitä saada uhmaavaa taaperoa uskomaan.  Tyttö syö karkkia muinakin päivinä kuin perjantaina ja lauantaina, ja se onkin suositellumpaa kuin karkkipäivä. En siivoa vieraita varten, koska haluan käyttää jokaisen hengähdystauon lepäämiseen.  Alkuun yritin kerätä aina lapsen levittämät lelut takaisin lelulootaan, mutta palauduin tänkin vaatimuksen kanssa maan pinnalle.
Sitä se elämä on. Täydellisyyteen on turha yrittää pyrkiä, varsinkaan äitiydessä ja lapsiperheessä. Odotuksia ei kannata asettaa liian korkealle ennen raskautta tai raskausaikana, koska vauva-aika ja uhmaiät yllättää sutkin. Opin kantapään kautta, että lapsi muuttaa elämää melkein kaikessa. 

Muuttiko lapsi sua? Jos muutti, niin miten? 😊

Seuraa meitä myös instagramissa @meevaeeva

Vauvakuume onkin olemassa

20. heinäkuuta 2020
Vielä muutama kuukausi sitten olisin nauranut tälle ajatukselle. Toinen lapsi? Ei vielä moneen vuoteen! Ehkä sitten kun Aukku on kymmenen vuotias. Varsinkin, kun mun jaksaminen on ollut heikkoa vielä melko vähän aikaa sitten.

En uskonut että vauvakuumetta olisi edes olemassa. Oon ajatellut, että vauvat on yleensä suunniteltuja, eikä niiden tuloa edellä oikeesti mikään kuume. Mutta kuten arvata saattaa, yllätyin.

Ekaksi näin unia toisesta lapsesta ja sen hoitamisesta. Raskaudesta ja synnytyksestä. Ajattelin, että ei se olisikaan niin paha. Olisi ihana katsoa Aukkua hoitamassa pikkusisarusta. Oletan jotenkin että siitä tulisi tyttö.

Nyt kun tulevaisuudessa muutenkin tapahtuu suuri positiivinen ja jännittävä muutos, niin vauva sopisi siihen tilanteeseen hyvin. Haaveilin tosin vauvasta jo ennen tietoa tästä muutoksesta, joka on tulossa tulevan vuoden sisällä.

alvavauva

En suunnitellut lapsia lähivuosille

Huomasin vauvakuumeen merkkejä siitä, kun yhtäkkiä oon selannut raskausajan kuvia melkein tippa linssissä. Aukku on ollut niiin pieni. Myös siitä, kun sisko on tullut kylään vastasyntyneen lapsensa kanssa ja oon vaistonomaisesti hakeutunut vauvan luo.

Tuijottanut häntä unelmoiden, niin että mun nimeä on pitänyt melkein huutaa, jotta herään takaisin tähän maailmaan. Onko tämä sitten se biologinen kello joka tikittää? Mistä sen tietää milloin se tikittää?

Oonhan mä ”jo” 26-vuotias syksyllä. Oon halunnut saada lapset nuorena. Tällä hetkellä mun lapsiluku on kaksi. Mutta ei sitä koskaan tiedä jos se muuttuu. En tiennyt et vauvakuumekaan iskisi näin aikaisin, vain melkein kolme vuotta ja yhdeksän kuukautta Aukun syntymän jälkeen.

Mä en odottanut että se iskisi välttämättä ollenkaan. Oon mennyt ihan flown ja elämäntilanteen mukaan. En ole suunnitellut lapsia. Sen olen tiennyt, etten halunnut toista lasta heti ensimmäisen perään. Yhdessä vauvassa on jo hommaa, jos haluaa säilyttää myös mielenterveyden ja jaksamisen.

vauveli

Tutkimusten mukaan paras ikäero

Ikäero tuntuu nyt melkein täydelliseltä. Tämä on se suositeltu ikäero ensimmäisen ja toisen lapsen välille. Tässä ajassa oon toipunut parhaiten raskaudesta ja synnytyksestä, Aukku on saanut kaiken ansaitsemansa huomion yksin, ja ollaan saatu hengähtää ennen uutta raskasta vauvavuotta.

Kun mullahan vauvavuosi oli raskas. Olin niin epävarma ja alussa oltiin jopa vähän hysteerisiä kaiken kanssa. Mua pelotti, että teen jotain tai kaiken väärin ja että mua tuijotetaan ulkona lapsen kanssa, kun hän itkee.

Vaikka sehän on ihan luonnollista, että vauvat itkee ja taaperot uhmaa. Nyt oon paljon varmempi niin äitinä kuin ihmisenä. Koen, että oon kasvanut tässä melkein neljässä vuodessa tosi paljon.

Nyt ei olisi opintojen puolesta täydellisin aika, koska en tiedä saanko anottua lisäaikaa ja onko toinen raskaus neljän vuoden opintojen aikana riittävä syy olla koulusta pois.

Olisiko kannattanut ekaksi käydä koulu loppuun ja miettiä toista lasta vasta sitten? Mutta en mä tiennyt, että vauvakuume iskisi juuri nyt. Kun se iskee niin sitä ei ehkä osaa odottaa. Enkä mä edes uskonut että sellaista olisi olemassa.

vauvansukat

Ei olla yrittämässä lasta juuri nyt tällä sekunnilla. Mullahan on aika vasta asetettu kierukka. Oon sen verran suunnitelmallisempi ihminen nykyään, että haluan asioiden olevan oikeesti varmalla pohjalla, ennen kuin harkitsen näin suuria asioita.

Mut nyt harkinta on jo vakavaa. Mietin tätä päivittäin. Haluaisin lapsen kuitenkin melko pian. Ei sillä ole älytön kiire, mutta sanotaanko, että lähitulevaisuudessa.

Sitä ei voi tosin koskaan tietää, saanko edes lisää lapsia. Onko esim. anoreksia aiheuttanut pysyvää vahinkoa. En myöskään tiedä, kauanko yrittämisessä menee. Aukun kohdalla en raskautunut todellakaan heti. Sekin täytyy ottaa huomioon kun vaihtoehtoja mietitään.

Seuraa meidän arkea myös instagramissa @meevaeeva

Parannuin viimein syömishäiriöstä

19. heinäkuuta 2020
Moikka pitkästä aikaa! Täällä blogi on maannut kuolleena jo pitkään, ja paljon on mahtunut tähän kuluneeseen reiluun vuoteen. Ollaan palattu kuitenkin takaisin blogimaailmaan paremmilla voimilla ja energialla. Tein blogille myös ekaa kertaa ikinä instagramin, joka löytyy @meevaeeva. Ajattelin tähän alkuun käydä lyhyesti läpi kuukausi kerrallaan, et mitä ollaan touhuttu viimeinen vuosi.

Valitettavasti täytyy todeta, et vaikka vuosi on sisältänyt myös ihania ja ikimuistoisia hetkiä, niin suurimmaksi osaksi olen itse sairastanut sen ajan. Mutta, tilanne on nyt aivan eri ja voin paremmin kuin pitkään aikaan! Mennääs vähän ajassa taaksepäin:

muokattu3

Heinä ja elokuussa 2019 mä ja me suurimmaksi osaksi lomailtiin. Mä kävin hetken hoitoalan töissä ja mietin myös paljon alavalintaa ja tulevaisuutta.
Syyskuun alussa mulla jatkui koulu ja olikin kiva palata normaaliin arkeen, josta tykkään jopa lomaa enemmän yleensä. Aukku jatkoi tutussa päiväkodissa hoidossa.

Lokakuun alussa (tai no oikeastaan jo syyskuun lopulla) me muutettiin reilusti aiempaa isompaan asuntoon. Aukku ei joutunut onneksi kuitenkaan vaihtamaan päivähoitopaikkaa. Kouluarki jatkui ja kuukauden kohokohta oli Aukun 3-vuotissynttärit.

Marraskuussa ja varsinkin sen loppupuolella mä aloin jälleen kriiseillä "epäterveellistä" syömistä ja sen hetkistä painoa. Painoin jälleen enemmän kuin pitkään aikaan. En ollut liikkunut myöskään toviin.

Joulukuun alussa aloin laihduttaa. Aluksi noudatin erästä liikuntaohjelmaa, samalla kriiseilin vartaloani ja halusin pudottaa muutaman kilon. Entisenä syömishäiriöisenä ei saisi koskaan tehdä sitä. En kuitenkaan uskonut että se johtaisi mihinkään muuhun kuin parantuneisiin elintapoihin, mutta ei mennyt kauaa kun olin taas aivan syömishäiriön vietävissä.

Tammikuussa tilanne meni kokoajan huonompaan suuntaan. Syömishäiriö oli päässyt valloille ja aloittamani liikuntaharrastus jäi kokonaan, koska en jaksanut enää liikkua. Joulukuun alusta maaliskuun puoleen väliin saakka elämä kului sumussa. Pyöritin arkea, hoidin Aukkua normaalisti ja opiskelin, mutta myös pakkoliikuin ja söin olemattomia määriä.

muokattu1

Maaliskuun puolessa välissä pyysin päästä hoitoon. Koulu keskeytyi loppukevääksi ja samaan aikaan iski pahin aika koronan kanssa. Aloitin hoidon juuri kun korona oli pahimmillaan ja päätettiin ottaa Aukku pois päivähoidosta. Aukun isä oli päivisin päävastuussa Aukun hoidosta etätyömahdollisuuden vuoksi. Samaan aikaan mä kävin intensiivisessä syömishäiriö kuntoutuksessa. Mun hoito tuotti tulosta ja jatkui jopa kesäkuun alkuun asti.

Kesäkuun alussa lopetin intensiivisen hoidon ja fyysinen tilanne meni paljon parempaan suuntaan. Sain korjattua painoa takaisin normaaliin toistakymmentä kiloa. Mun painossa on tapahtunut siis viime vuosien aikana tosi suuria muutoksia.

Kesäkuussa sain myös aloittaa taas rakkaan liikuntaharrastuksen, ja oonkin käynyt salilla ja tehnyt kotitreenejä säännöllisesti tähän päivään saakka. Liikunta on kuitenkin nautinnollista, kehittävää ja kaukana pakosta. Oon myös terveessä painossa ja PMS:ää (ja kierukan mielialaoireita) lukuunottamatta voin oikeen hyvin!

Heinäkuu ja kesäkuun loppu ollaan oltu reissussa tosi paljon. Ollaan kierrelty ympäri suomea autolla tytön kanssa. Oon myös jatkanut treenaamista, mutta omaa kehoa ja mieltä kuunnellen. Oon myös harjoitellut tietoisesti rentoutumista ja vähentänyt suorittamista tosi paljon.

Mulla ja meillä menee siis nykyään hyvin ja koen olevani onnellinen. Nykyään pystyn taas unelmoida ja suunnitella tulevaisuutta. Suunnitteilla on ihania ja aika isojakin asioita, joista kerron kun niiden aika on.

Aion elää päivä kerrallaan, stressittömästi ja mahdollisimman rennosti. Mun mieli kaipaa edelleenkin paljon lepoa ja sitä sille aion antaa rankan vuoden ja varsinkin kevään jälkeen.

Seuraa meitä myös instagramissa @meevaeeva