3 tapaa jolla lapsi muutti mua

23. heinäkuuta 2020
Koen olleeni itsekäs ihminen, kun muistelen aikaa ennen ensimmäistä lasta. Kaikki pyöri luonnollisesti mun ympärillä. Vielä raskausaikana tein lupauksia itelleni, miten lapsi ei tule muuttamaan mun elämää sen kummemmin.

Ajattelin, että edelleen voin tehdä kaikkea sitä mitä haluan, kun lapsihan sopeutuu meidän arkeen. Toisinpäin meni, me sopeuduttiin lapsiarkeen. Sain yllättyä, miten lapsi muutti mun elämää.

1. Arvomaailma ja tärkeysjärjestys

En voi lukea mun vanhaa mitä kaikkea aion tehdä raskauden jälkeen -postausta nauramatta. Mitä mä oon oikeen ajatellut. Kuvittelin, että raskauden jälkeen
  • käyttäisin taas korkokenkiä.
  • saisin oman tutun kropan takaisin (mitä ikinä oon tällä tarkoittanutkaan).
  • kävisin konserteissa, keikoilla ja baarissa.
Kröhöm. En ole käyttänyt kertaakaan korkokenkiä raskauden jälkeen edes juhlissa, koska musta ei saa korkokenkä ihmistä. Oon tosi mukavuudenhaluinen, enkä vaan viihdy epämukavissa kengissä. 

Puhumattakaan vartalosta. Raskaus ja synnytys muuttaa kehoa pysyvästi. Keho kantaa ensiksi yhdeksän kuukautta pientä ihmettä, jonka jälkeen käy läpi synnytyksen. Jotkut säilyvät pienemmillä muutoksilla, ja joidenkin ulkomuoto muuttuu radikaalisti.

Mua ei ole näkynyt konserteissa saati keikoilla. Kulutan lapsivapaan ajan mielummin kotisohvalla tai treenatessa, kotona. Baarissa käyn muutaman kerran vuodessa. Neljään asti valvominen puistattaa jo ajatuksena, ja masennusta sairastaneena en halua laskea mun aivojen serotoniinitasoja vapaaehtoisesti alkoholilla.


2. Ulkonäkö

Olin melko ulkonäkökeskeinen ennen lasta. En ennenkään jaksanut ravata kampaajalla saati laittaa hiuksia, panostaa vaatteiden yhteensopivuuteen, tai varsinkaan huolehtinut, että vartalo pysyisi timmissä kunnossa. Mutta, lapsen saanti on laskenut mun rimaa vielä alemmas. 

En jaksa enää miettiä ulkoista olemusta niin paljoa kuin ennen lasta. Ennen jos oli tulossa juhlat, panostin edes vähän laittautumiseen. Mutta nykyään menen helpoimman ja nopeimman kautta. Totta kai, koska 
  • aikaa ja energiaa on vähemmän.
  • uhmaava kolmevuotias vaatii jatkuvaa huomiota (ja suorastaan välillä häiritsee).
  • ei vaan jaksa kiinnostaa niin paljoa.

3. Rima laski kaikessa

Varsinkin raskauden aikana kuvittelin, että jaksaisin kasvattaa lapseni täydellisesti. Jaksaisin hoitaa kaiken hyvin, vaikka täydellisyyttä tai täydellistä äitiä ei ole olemassakaan.
  • Sopivasti ruutuaikaa ja ikätasoiset lastenohjelmat (ei mitään Winxejä!)
  • En korota lapselle ääntä, jotta hän ei malliopi sitä multa.
  • Pidän kodin siistinä ja viihtyisänä, jotta siellä on kaikilla mukava olla. Tai siivoan edes ennen kuin vieraita tulee.
  • Lapsella on karkkipäivä, enkä anna herkkuja muina päivinä. Puhumattakaan, että lahjon tikkarilla.
  • En käytä muutenkaan kiristystä, lahjontaa tai uhkailua.
Voit kuvitella, että pilvilinnat romahti hyvin nopeaa. Yritin olla täydellinen kaikessa, siihen saakka että väsyin. Nykyään korotan ääntäni, koska auktoriteetti ei aina riitä saada uhmaavaa taaperoa uskomaan.  Tyttö syö karkkia muinakin päivinä kuin perjantaina ja lauantaina, ja se onkin suositellumpaa kuin karkkipäivä. En siivoa vieraita varten, koska haluan käyttää jokaisen hengähdystauon lepäämiseen.  Alkuun yritin kerätä aina lapsen levittämät lelut takaisin lelulootaan, mutta palauduin tänkin vaatimuksen kanssa maan pinnalle.
Sitä se elämä on. Täydellisyyteen on turha yrittää pyrkiä, varsinkaan äitiydessä ja lapsiperheessä. Odotuksia ei kannata asettaa liian korkealle ennen raskautta tai raskausaikana, koska vauva-aika ja uhmaiät yllättää sutkin. Opin kantapään kautta, että lapsi muuttaa elämää melkein kaikessa. 

Muuttiko lapsi sua? Jos muutti, niin miten? 😊

Seuraa meitä myös instagramissa @meevaeeva
Kommenttia
Lähetä kommentti