Image Slider

Pikkunen 4 kuukautta

12. maaliskuuta 2017
En oo pitkään aikaan kertonut tytöstä kuulumisia tänne, viime kerta taitaa olla kun hän oli noin kaks kuukautta. Raskausajan postauksia on tosi kiva jälkeenpäin lueskella, joten uskon että myös näitä vaavelin kuukausi kuulumisia on, ja siks ajattelin ottaa nyt itteäni niskasta kiinni ja ruveta kirjottamaan niitä tänne (tai tehdä joskus myös videota).

Eli tyttö on siis nyt jo reilun 4 kuukauden ikäinen, mikä on ihan hullua. Hänestä on tullut on niin "iso" ja pitkä, että hämmästelen sitä päivittäin. On ihana kun tyttö tässä iässä naureskelee jo ääneen ja seurustelee muiden kanssa entistä enemmän. Tyttö tarttuu kaikkeen mitä eteen tulee ja vie ne suuhun. Hän myös matolla ollessaan seuraa pitkään mitä muut puuhastelee ja hymyilee iloisesti. Tyttö on aivan ihanan sopeutuvainen eikä turhaan itke ilman syytä. Tyttö on oppinut myös käyttämään ääntään enemmän: hän kiljuu, kurlaa ja tosiaan nauraa ääneen. Oli aivan ihana hetki kuunnella tytön naurua ääneen, meinas itku päästä. Oon siirtynyt pulloruokintaan henkilökohtaisten syiden vuoksi, joka alkuun tuntui kamalalta (kun siitä on niin hirveesti negatiivista puhetta ja sormella osoittelua netti pullollaan...) mutta nyt hormonimyrskyjen hiukan hellitettyä osaan ajatella järjellä, että mikä on lapselle paras. Nyt hyviä öitä kaikille <3