Isoja uutisia

Sori reilun kuukauden tauosta. Nyt on sattunut sellaisia asioita, mitkä on saaneet mut ihan tolaltaan. Kirjoittaminen on pyörinyt mielessä paljon, mutta niinku tiedätte, mitä enemmän aikaa kuluu sitä vaikeampi on palata takas. Tää tauko tuli ihan puun takaa ja postauksia jäi luonnoksiin lojumaan, sillä tää uutinen on vienyt ajatukset ja voimat niin fyysisesti kuin henkisesti. Nyt kuitenkin on aika paljastaa täälläkin, että (ihan jännittää tänne kertoa) didididiiii... oon raskaana. Huh. Sain tämän tietää noin kuukausi sitten ja siitä asti se on pyörinyt taukoamatta mielessä joka päivä ja vienyt keskittymisen suurelta osin. Onhan se ihan hemmetin iso asia, vaikka jonkin aikaa oon asiaa kypsytellyt. Voin sanoa ettei tämä ollut suunniteltu juttu, joten tää tuli suurena yllätyksenä ja en tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.

Ennen tätä uutista ajatukset pyöri tulevaisuuden suunnitelmia pohtiessa. Mietiskelin kouluvaihtoehtoja ja pääsykokeita, töitä, matkustamista ynnä muuta. Muutin vasta pari kuukautta sitten takaisin kotikonnuille ja kerkesin hieman asettua. Olin aloittanut salilla käymisen ja innostunut liikkumisesta taas, kunnes tää uutinen kävi ilmi ja sai mut sekaisin. Oon aina halunnut lapsia, mutta en ole kuvitellut niitä ihan lähitulevaisuuteen... seurustelen ensimmäisen poikaystävän kanssa ja oon vasta 21-vuotias. Nyt odotan lasta... apua. En yhtään pelkää, ettenkö osaisi olla käytännössä äiti tai hoitaa lasta, sillä oon haaveillut lapsista ja siitä kasvatustyöstä eritoten. :-D Mutta on tosi outoa saada lapsi näin nuorena ja pakko myöntää että pelottaa murskaako tää mun omat tulevaisuuden suunnitelmat.

Tyypillinen 21-vuotias luultavasti opiskelee, käy töissä tai molempia. Bilettää, matkusteleeja ehkä seurustelee. On voinut muuttaa omilleen tai suunnittelee sitä. Ei ole vielä aikuinen. En mäkään tunne olevani vielä täysin aikuinen, vaan enemmänkin nuori aikuinen tai nuori. Siksi mua arveluttaa, miten se tulee muuttumaan mun elämää ja että onko oikea ratkaisu pitää lapsi. Lupasin itselleni, että vaikka pidän lapsen, niin en luovu omasta elämästä ja unelmista. Haluan edelleen opiskelemaan ja haluan esim. matkustella. Haluan edelleen kokea paljon ja en halua luokitella itseäni kotimammaksi, joka selaa vauva.fi:tä päivittäin. Mulla on mielessä tietynlainen kauhukuva elämästä jota en halua ja se on ns. "peruskaavalla" eläminen. Siihen kuuluu pari-kolme lasta, mies, omakotitalo ja tylsähkö työ. Arki menee omalla painollaan ja viikonloput on elämän huippuhetkiä. En halua sellaista. Enkä vähättele yhtään niitä joiden unelmaelämää sellainen on. En vaan itse ole kuvitellut mun elämää sellaiseksi. Mä en tiedä tarkalleen mitä haluan, mutta en halua tylsää elämää. Haluan nähdä ja kokea, mutta pystyykö siihen jos on lapsi? Tosi omituiselta tuntuu kirjoittaa tai puhua tästä, mutta oon jo kaikille uutisen paljastanut ja en voi jatkaa täällä kirjoittelua normaalisti, ellen saa sanottua näin oleellista asiaa.  Ja vaikka tekstistä saa kuvan, että oon melko epävarma asian suhteen(niinku oonki), niin päätös on tehty jo.  Ja toisaalta ajattelen, että vaikka asiat ei mene niin kuin suunniteltu, niin jollain tavoin kaikella on tarkoituksensa.

Tässä päällimmäiset ajatukset aiheesta, ja voin myöhemmin kirjoitella lisää. Nyt tarvin ruokaa ja sen jälkeen on pakko saada luettua kun oon viimeisen kuukauden ollut niin keskittymiskyvytön ja laiska. Ps. Blogin puolella tulossa oli jo ennen taukoa mm. ihopostausta ja opiskeluasiaa, ja mielessä on pyörinyt myös videot, joihin haluaisin panostaa enemmän jatkossa. Ekaksi ajattelin etten voisi henkilökohtaisesti kiinnostua vlogeista, mutta nyt oon jäänyt melkein koukkuun muutamaan tubettajaan ja innostus blogin videoiden kehittämisestä on kasvanut.

Mutta nyt rupeen lukemaan sillä oon vasta pääsykoekirjan sivulla 58/214.