Eka ultraääni

Eka ultraäänitutkimus oli eilen ja menin sinne poikaystävän kanssa yhdessä. Mä en sellaisessa luonnollisesti ole käynyt, joten ajatukset perustui pelkästään netissä kirjoitettuun ja lähipiiriltä kuultuun tietoon. Poikaystävää jännitti oikeastaan enemmän kuin mua, jopa niin paljon, että hoitaja kysyi häneltä, että "pyörrytkö, otatko vettä?".  Poikaystävällä on lääkäri/hoitaja/tutkimus/diagnoosi- pelko ja ite suhtauduin asiaan aika neutraalisti. Tähän asti raskaus on ollut mulle ihmeellinen asia, jota en ole omaksunut tai ymmärtänyt, mutta vauvan sydänäänten kuunteleminen ja ultrakuvien näkeminen sai realisoitua, että siellä oikeasti on jotain elävää ja se sai mun "äidinvaistot" heräämään. Ja vaikka en itkenytkään pienen jännityksen vuoksi, niin kyllä se herkisti niin hoitajaa, mua kuin poikaystävää. Ikinä ei voi olla 100 % varma onko siellä elämää ja onko kaikki hyvin, mutta saatiin kuulla että kaikki oli niin kuin pitää. ♥ Uskalsin jopa kysyä huvittuneesti, että onko mun lakritsin ja salmiakin syönti silloin tällöin aiheuttanut jotain vaurioita, mut se täti kertoi ettei ole ja nauroi mulle. Ihanaa oli nähdä, että toinen näyttää jo ihmisvauvalta, vaikka ufomaisia piirteitä vielä on. Jos en väärin muista tai näe niin ekassa kuvassa näkyy jo sormia ja kuvissa on suu auki kun se availi sitä.