Rakas 5 kuukautta

25. huhtikuuta 2017


Hymyilin vaan kun katsoin ja latasin näitä kuvia tänne. Mun ihana pieni rakas kohta puolivuotias! <3 Vaikka alle viikon kuluttua puolen vuoden ikä jo täyttyykin, niin en halua ohittaa tytön 5 kuukautiskuulumisia. Tuun myöhemmin kertomaan lisää kuulumisia yleisesti, ja vähän ajatuksia blogista ja muusta somesta. Tässä postauksessa haluan kuitenkin keskittyä vaan tyttöön.

Tyttö on aivan ihana. Voisin kehua häntä maasta taivaisiin tässä, mutta yritän jotenkin pysyä asiassa. En jotenkin osannut odottaa, että meidän tytöstä tulisi näin kiltti ja sopeutuvainen. Ajattelin, että jos hän on perinyt yhtään mun geenejä niin hän olisi tosi tuittupää. Kyllä hän osaa näyttää myös tyytymättömyyden ja kertoo kyllä jos haluaa jotain, mutta turhia ei itke. Hänen päivät koostuu naurusta, hymyilystä ja nyt vielä enemmän ja enemmän lisääntyneestä puheesta. Tyttö ilmeilee jo kertoessaan asioita ja mä saan naureskella aivan räkänä kun hän on niin suloinen. Mä ikävöin häntä jo hänen ollessa päiväunilla ja odotan hetkeä kun saan käydä nostamassa hänet syliin päikkäreiltä. Hän ei monesti edes itke herättyään vaan leikkii tyytyväisenä itsekseen sängyllä, kun mä kuvittelen että hän nukkuu. Päivään mahtuu siis paljon pusuttelua, juttelua, "tarinoiden kertomista" ja rakkautta. Kokoajan kommunikointi lisääntyy ja sitä mukavempaa juttelu vauvan kanssa on.

Tyttö viihtyy myös leikkimatolla itsekseen lelujensa kanssa, ja monesti seuraan sivusta hiljaa kun hän touhuilee itsekseen. Hampaita tytölle on selvästi tulossa kun hän raapii milloin milläkin lelulla ikeniä. Tytöstä on tullut jo jäntevä ja iso verrattuna pikkuvauvaan ja joka päivä huomaa, että hän kasvaa jollain tavalla. Muiden ihmisten seurassa tyttö viihtyy hyvin ja ongelmaa ei tuota myöskään hetki toisten hoidossa. Saan kuulla muiltakin kuinka rauhallinen ja tyytyväinen tyttö on. Olinkohan mä ite vauvana noin tyytyväinen? Hahah, tuskin. :-D Mitään "ongelmia" en oo huomannut, tai mitään negatiivista sanottavaa ja voin vaan ihmetellä päivästä toiseen miten meille siunaantui noin ihana lapsi. Tulee myös olo että jotain tekee oikein, sillä siitähän se vauvan tyytyväisyys viestii. Toki tempperamenttieroja on, ja toinen vauva saattaa olla tempperamentiltaan ja vaativuudeltaan aivan toista tasoa. Se ei siis tietenkään ole kenenkään äidin syy.

Aurinkoista päivän jatkoa <3 Onko toiveita postauksille tai videoille?
2 kommenttia on "Rakas 5 kuukautta"
  1. Ihanat kuvat ja ihanalta kuulostaa :) my day video ois kiva ja 'mitä syön päivässä' joltain tavanomaisesta päivältä :)

    VastaaPoista