Viime kuukauden kuulumisia

2. huhtikuuta 2016
Lähdin alkuviikosta poikaystävän matkaan Helsinkiin ja tämä viikko ollaan oltu hotellissa vaihtaen sitä jo alkuviikosta halvempaan. Kohta hänellä on asunto täältä niin on ehkä mukavempi käydä kylässä. Poikaystävästä en sen enempää puhu blogissa koska haluan kunnioittaa yksityisyyttä ja toivetta siitä etten kirjoita hänestä nettiin. Ymmärrän täysin ne, jotka ei halua tulla millään tavoin mainituksi/kuvatuksi blogissa. Mutta kuitenkin, tää on muuten ollut kyllä mukavaa ja piristävää vaihtelua, mutta pari päivää sitten sain ilmeisesti keuhkoputkentulehduksen. Yskittää ja yskiessä vihloo keukoihin ja olo on flunssainen. Mutta onneksi oon ainakin tähän asti säästynyt kuumeelta ja uskoisin että mulla on vaan lämpöä. Nyt siis koitan levätä tän viikonlopun, vaikka tuntuu etten muuta oo tehnyt kuin maannut viimeiset pari kuukautta. :-D


Oikeestaan kun mietin mitä helmikuun lopun ja maaliskuun touhuilin, niin voin todeta etten mitään järkevää. Oon hakenut ja saanut töitä, mutta työpaikka paljastui ihan oudoksi ennen kuin kerkesin aloittaa siellä. Oon käynyt leffassa ja syömässä (suosittelen Room nimistä leffaa, aivan huippu vaikka ikävä aihe!) usein ja lukenut aika huonolla menestyksellä pääsykokeisiin. Oon ollut kuin talviunilla ja päiväsaikaan mielessä on ollut vain ruoka ja sänky. Nyt taas ruokahalu on kadonnut kokonaan ja jopa ravintolaruokaa ei tee yhtään mieli. Tätä on jatkunut reilu viikko tai kaksi.  Josta tullaan siihen, miten tää raskaus on vaikuttanut vointiin ja miten se ylipäänsä tuli ilmi. Alkuun jännitin hieman jopa kirjoittaa tänne tän uutisen, mutta yllättävän positiivinen suhtautuminen teillä oli asiaan. Odotin tyyliin "eikä, oot niin nuori!" suhtautumista, mutta mukava ettei se ollut järkytys. Haluan edelleen kirjoitella tutuista aiheista jotka on mun mieleen, mutta voin kait mä joskus kertoa tästä, jos se sattuu kiinnostamaan? :-D Sitä en voi kieltää, etteikö tää vaikuttaisi elämään joten varmasti se jonkin verran näkyy myös blogissa.

Mutta asiaan. Oireilin siis tyypillisillä raskausoireilla joita mun kohdalla oli kova jano varsinkin öisin, päänsärky ja sellainen olo kuin olisi flunssa/krapula. Selvin merkki oli kuukautisten myöhästyminen, jonka alkuun luulin johtuvan juuri aloitetusta liikunnasta. Googletin noita oireita, mutta kuvittelin vain olevani luulotautinen selatessa vauva.fi:tä ja muita keskustelufoorumeita. Pyysin poikaystävän tuoda apteekista testin ihan vain varmuuden vuoksi, eikä kummatkaan siinä kiireen tohinassa ajateltu että se näyttäisi plussaa. Tein sen pikaisesti ajatuksella, että kun asia on varmistettu niin voin rauhallisin mielin jatkaa iltaa. Raskaustesti näytti kuitenkin vahvaa plussaa heti, eikä tarvinut odottaa sitä kolmea minuuttia. Ennen testin tekoa mietin salaa mielessäni että kumpa se olisi plussa, mutta plussatessa tunteet heitteli laidasta laitaan enkä uskonut asiaa todeksi. Tärisin, aloin itkeä hysteerisesti ja haukoin henkeä. Olin iloinen, peloissaan, järkyttynyt ja kauhuissaan. Kerroin poikaystävälle, joka alkoi kävellä levottomasti ympäri asuntoa ja sopersi että "ei tää nyt niin paha ole".

Seuraavat päivät ja viikot meni etsiessä tietoa raskausviikoista ja vauvan kehityksestä. Huono vointi on jatkunut enemmän ja vähemmän tähän päivään asti ja alussa mulla oli ruokahimoja kaikkeen mihin ei yleensä. Mieli teki kaikkea suolaista, rasvaista ja epäterveellistä. Söin aika reippaasti vielä pari viikkoa takaperin ja oksentelin. Jonain aamuina ei tarvinut syödä kuin päärynän pala ja juoksin vessaan oksentamaan kaiken. Nyt ruokahalu on huonontunut ja mieli tekee kaikkea raikasta kuten hedelmiä, smoothieta ja mehua. Oksentaminen on jäänyt vähemmälle, mutta tänään pahoinvointi/huimauskohtaus iski ravintolassa, ja toivoin vaan ettei tarvitse mennä oksentamaan juuri eteen saatua ruokaa. Yks kerta muutama viikko sitten olin pyörtymisen rajamailla junassa, kun ikkunasta paistoi aurinko ja juna tärisi. Se oli kamalin junamatka ikinä ja viestittelin ihmisille kuolevani. Uskon että mulla oli raudanpuutetta alussa huimauksen ja pyörrytyksen vuoksi, mutta nyt olo on hieman parempi vitamiinien ja rautalisän ansiosta. Maha ei ole kasvanut kuin ihan hiukkasen, mutta se kyllä kerkeää kasvaa myöhemminkin. Neuvolassa oon käynyt kerran ja nyt on edessä verikokeita ja mm. eka ultra tässä lähiviikkoina. Liikunta mulla jäi alun pahoinvoinnin ja heikotuksen vuoksi, mutta nyt kun paranen flunssasta niin mielellään meen salille tmv.  Pääsykokeisiin yritän lukea parhaani mukaan, mutta usein nukahdan kirjan ääreen ja luen samaa riviä monta kertaa, kun väsyttää niin paljon. Teen tarkemmin ihopostauksen, mutta sen voin sanoa, että nää hormonit on saaneet ihon pilalle juuri kun pääsin huonosta ihosta eroon.

Mutta nyt jatkan parantelua. Postausideat on aina tervetulleita ja videolle aiheita saa ehdottaa. Hyvää viikonloppua sinne!
6 kommenttia on "Viime kuukauden kuulumisia"
  1. Jahas mediayhteiskunta sielläkin luettavana :D haet siis ilmeisesti yliopistoon vai onko jossain muuallakin toi pääsykoevaatimuksissa?

    Toivottavasti toi pahoinvointi vähenee! Ota ihan rauhallisesti ja omaa vointia kuunnellen, älä turhaan stressaa liikunnasta. Onhan se ihan ymmärrettävää, että väsyttää jos on kipeenä ja raskauden takia vielä oksentelee/voi pahoin, eikä kipeenä pitäis muutenkaan harrastaa liikuntaa. Olis muuten tosi mielenkiintosta jossain vaiheessa kuulla miten sh-tausta vaikuttaa raskauteen (jos vaikuttaa ollenkaan sun kohdalla). Mutta toki muutkin aiheet ja kuulumiset ylipäätään kiinnostaa :)

    Ja uuu mitkä ihanat kengät ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, en ees tarkalleen muista mihin kaikkiin hain, mut toimittajakouluihin pääosin :-) Ja on mediayhteiskunta moneenki paikkaan pääsykoekirjana, esim moneen ammattikorkeakouluun! :-)

      Kun liikuntaa suositellaan raskaana oleville ja vähän harmitti et se loppui kun just pääsi vauhtiin, mutta kunhan olo sallii niin mielellään meen esim. salille, jossa voin päättää itse tahdin ku esim. ryhmäliikuntatunneilla olisi noloa lähteä käveleen sieltä kun ei jaksakaan ja nykyään hengästyn tosi nopeeta :-DD Siksi en haluaisi et kunto kokonaan romahtaa, vaikka raskaus laittaa hengästymään nopeammin. Tietty odotan että parannun kunnolla ennenku lähden mihinkään :) Ja hei hyvä idea, pitää pistää korvan taakse! Kiitos! <3

      Poista
  2. Todellakin kiinnostaa raskauskuulumiset, jopa enemmän kuin muut kirjotukset :3 asuuko sun poikaystävä siis Helsingissä? Seukki kerralla voisit kertoa kuulumisia videolla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiva kuulla! Niitä voin siis kirjoitella muiden postausten ohessa :-) Ja juu asuu, asuttiin vielä tammikuussa yhdessä Espoossa mutta muutin ite takaisin Ouluun tammikuun lopussa. Ja joo miksipä ei videota, pitää vaan jotain keksiä siihen aiheeksi :-)

      Poista
  3. Jos iho menee huonoksi ja pahoinvointi tuota luokkaa, onnea pienestä tyttösestä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih nää arvailut on hauskoja! Ultatäti veikkasi samaa, mutta ikinä ei tiedä. Kiitos kumpi se sit onkaan <3

      Poista