22 VUOTTA

Tänään täytin 22 vuotta ja musta se tuntuu jo älyttömän vanhalta. Oon aina jollain tavalla pelännyt vanhenemista, sillä vuodet vierii niin vauhdilla että kohta oonkin jo 30-vuotias. Ainut hyvä puoli tässä vanhenemisessa on kasvaminen ja viisastuminen. Asiat on kuluneen vuoden aikana muuttunut taas jonkin verran, mutta oon tottunut kyllä koko ikäni suuriin muutoksiin elämässä lyhyenkin ajan sisällä. Suurimmat muutokset on tapahtunut muutaman viime vuoden aikana, mutta vielä reilu vuosi takaperin olin epävarma, ahdistunut ja pelokas - puhumattakaan vuodesta 2014. Nyt tuntuu, että varsinkin kuluneen vuoden aikana oon saanut paljon itsevarmuutta ja osaan ottaa paljon rennommin. En välitä enään muiden mielipiteistä, vaan teen sitä mikä musta tuntuu hyvältä. Mun ei tarvitse olla tietynlainen tai elää niin kuin muut, vaan oon aidosti tyytyväinen omiin valintoihin ja omaan elämään. Oon rakentanut kokoajan enemmän mun näköistä elämää, kasvanut vuosien aikana ja viisastunut (vaikka itse sanonkin :D). En häpeä itseäni tai pyri mihinkään "normaaliin" niin kuin aina ennen, vaan teen sitä mistä tykkään. En näe tarvetta olla erityisen syvällinen jos en sillä tuulella ole, tai en roolita itseäni esimerkiksi masentuneeksi tai syömishäiriöiseksi. Oon älyttömän onnellinen että oon vapaa näistä nuoruusvuosien häiriöistä, mutta tiedän senkin että oon tehnyt itse työn sen eteen. Voin olla sellainen kun tahon, eikä tarvitse miettiä enään että oonko nyt liian pinnallinen vai liian syvällinen. Mua ei suoraan sanottuna kiinnosta enään kuulua mihinkään "ryhmään" vaan oon sellainen kun oon, ajatelkoot muut mitä tahtoo.

Ennen tavoittelin hirveesti onnellisuutta. Kuuluin varmaan niihin, jotka ajattelee että onnellisuus on tiettyjä asioita ja tavoitteita. Mietin aina, että sitten kun oon muuttanut, tai sitten kun oon päässyt kouluun/töihin, tehnyt sitä, tätä ja tota niin oon onnellinen. Onni oli aina huomenna, parin viikon tai vuosien päästä. Sitten kun on tapahtunut jotain tiettyä tai oon saanut jotain. Siks ehkä olin niin jännittynyt kun en älynnyt että onnellinen voi olla just nyt eikä huomenna, ja mulla on itselläni avaimet onneen nokan edessä. Teen omasta elämästäni sellaista kun se on omilla valinnoilla. Nykyään osaan elää hetkessä (menihän siihen tovi! :D) ja nauttia pienistä asioista. Osaan olla kiitollinen ja rentoutua.

Oon kiitollinen että mulla on asiat näin hyvin kuin on. Mulla on rakastava poikaystävä ja iso perhe, tärkeitä ystäviä ja oon terve. Saan tehdä asioita mitä haluan ja pääsen opiskelemaan mielenkiintoista alaa. Oon ylpeä itsestäni ja muutoksista viime vuosien aikana. Vaikka jännitänkin lapsen tuloa ja en vieläkään käsitä sitä, niin se on silti kiva. Pääsen muuttamaan tilavaan ja nättiin asuntoon, saan kirjoittaa omannäköistä blogia, enkä enään mieti että onko se liian pinnallinen tai millainen sen pitäisi olla. Tietty iloitsen myös pinnallisemmista jutuista kuten uusista vaatteista tai vaikka ripsistä, eikä se mun mielestä ole väärin. Todellakin mullakin on huonoja päiviä ja epävarmoja hetkiä, ja ette tiedäkään kuin rasittava ihminen osaan olla. :D Nytkin hormoneissa on tavarat lentänyt seinille moneen kertaan ja oon saanut raivokohtauksia, mutta itkut on itketty ja niistä on selvitty. Oon oppinut pyytämään anteeksi ja menemään eteenpäin. Keskityn enemmän positiiviseen enkä jää vellomaan suruun. Tietysti masentaa monestikin, mutta pääsen niistä päivistä yli. Ehkä suurin ero viime vuoteen on se, että pystyn rentoutua aidosti. Oon tyytyväinen elämään ja mulla on levollinen olo.