Ruuhkavuodet.fi - uusi aito lapsiperhemedia

Mä oon niin onnekas, että oon päässyt kirjoittajaksi uuteen lapsiperhemediaan Ruuhkavuodet.fi, joka julkaistaan sunnuntaina 22.11. klo 10! Mun lisäksi Ruuhkavuosilla kirjoittaa monet muutkin ruuhkavuosia elävät äidit ja isit erilaisista elämäntilanteista ja perhekokoonpanoista. 

Ruuhkavuodet herätti mun mielenkiinnon heti, sillä kyseessä on aito perhemedia, joka tarjoaa:

• Silottelemattomia totuuksia lapsiperhearjesta
• Huumoria ja arkirealismia
• Kaivattua näkökulmaa

Ja munhan blogi on ollut aina aito ja rehellinen, ja oon kertonut elämän epätäydellisyyksistä. Oon joskus yrittänyt kirjoittaa niin sanotusti pinnallisista asioista ja aiheista, mutta se ei vaan ole yhtään mua. Aitous elämässä on mulle yksi tärkeimmistä arvoista nykyään, ja oon melko syvällinen ihminen. Mut älä huoli, kyllä mä joskus kevyempääkin settiä kirjoitan!

Ruuhkavuosilla haluan jatkaa samaan malliin, eli kirjoittaa meidännäköisestä perhe-elämästä, sinkkuäitiydestä sekä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Mulle hyvinvointi ei tarkoita salaatin syömistä ja salilla rehkimistä (kuten useiden käsitys terveydestä on) vaan tasapainoa, sallivuutta ja rentoutta. Haluan erityisesti jakaa vinkkejä ja tietoa, miten selvitä yksinhuoltaja-arjesta, löytää arkeen tasapainoa ja elää rennommin.

Ruuhkavuodet löytyy jo Instagramista @ruuhkavuodetfi ja Facebookista @Ruuhkavuodet.fi ja meidän arkea voi seurata tuttuun tapaan Instasta @meevaeeva

Katson mitä tuleman pitää ja sen perusteella saa nähdä, mitä tälle blogille käy. Pidän tämän kuitenkin täällä toistaiseksi näkyvissä.

Meidän juttuja voi jatkossa seurata sunnuntaista 22.11. klo 10 alkaen osoitteessa ruuhkavuodet.fi! Nähdään siellä 💛 

Äiti, lopeta suorittaminen ja elä itsellesi

Tämä postaus ei tule olemaan hehkutus siitä, kuinka niin ihanan onnellinen olen ja (perhe-)elämä on parasta. Mussa itsessäni on kuitenkin tapahtunut viime kuukausina niin suuri muutos, että haluan jakaa omat vinkkini siihen, miten olla tyytyväinen omaan elämäänsä.

Lähtötilanne oli se, että vielä keväällä olin ahdistunut, riippuvainen rutiineista ja suoritin elämää yrittäen olla mahdollisimman tehokas kaikessa. Oli mulla myös vaikea laihuushäiriö. Vaikka mua ei ole koskaan kiinnostanut muiden mielipiteet, silti alitajuisesti elin yleisten normien mukaista elämää, kun ajattelin sen olevan ainut oikea tapa elää.

Olin ihan hiton väärässä. Olin jatkuvasti kireä ja mulla oli epärentoutunut olo. Yksinkertaisesti en elänyt niin, miten todellisuudessa halusin. Luulin, että suorittaminen olisi tehokasta ja saisin paljon aikaiseksi. Yritin olla täydellinen äiti ja opiskelija.

Lue myös: Parannuin viimein syömishäiriöstä

Mitä muuttaa, jos on samassa tilanteessa?

Ymmärrä, että sun arvosi ei perustu suorituksiin tai ulkoiseen olemukseen. Kaikista tärkeintä elämässä on se, että voit hyvin. Se heijastuu koko elämään ja tätä myötä myös sun tehokkuuteen. Lapset myös aistivat ja rasittuvat, jos elämä on yhtä juoksua paikasta toiseen.

Lopeta suorittaminen heti

Tiesitkö, että menestyvät ihmiset eivät yleensä ole suorittajaluonteisia? Tärkeintä on tasapaino tekemisen, levon ja armollisuuden kanssa. Kun lepäät tarpeeksi ja olet vain, ideoita syntyy paremmin ja jaksat tehokkaammin työstää meneillään olevia juttuja. Jaksat olla parempi vanhempi, kun saat levätä.

Ymmärrä levon merkitys

Vielä muutama kuukausi sitten aikataulutin melkein koko päiväni aamusta iltaan asti. Joo, aikatauluttaminen on hyvä, jos siitä on apua asioiden hoitamiseen, mut ihan ensimmäiseksi kannattaa kuunnella itseään. Jos et selviydy päivästä ilman päiväunia, nuku ne! Myös oman työn ja tekemisen tauottaminen on tosi tärkeetä. Kun maltat lopettaa tekemisen ja otat aikaa hengähdystauoille, saat paremmin asioita aikaiseksi. Unohda tiskivuori ja siivoaminen lapsen päiväunien aikana ja lepää.

Elä elämää itsellesi

Mä en muutama kuukausi sittenkään elänyt muita varten, mutta huomasin tekeväni joitain asioita siksi, koska luulin, että niin ”kuuluu” tehdä. Niin muutkin ihmiset tekevät. En siis tehnyt niitä siksi, että haluaisin, vaan koska niin kuuluu tehdä. Mutta kuka ihme sanoo, että mun pitäisi tehdä mitään, mitä en oikeesti halua? Nykyään yksinkertaisesti teen mitä tykkään. Perheitäkin on erilaisia. Sun ei tarvitse toimia kuten muissa instaperheissä.

Lue myös: 3 tapaa jolla lapsi muutti mua

Miten ylläpitää elämästä nauttimista?

Pysähdy

Ota joka päivä hetkiä itsellesi, jolloin saat vaan ladata akkuja ja tehdä sitä mistä nautit, tai olla tekemättä yhtään mitään. Jos oot niin kuin minä ennen, eli et pysty olla paikoillaan ja rentoutua, opettele rentoutumaan. Voin joskus kirjoittaa enemmän siitä, mikä mua on auttanut siinä. Voin sanoa, ettei se todellakaan tapahtunut hetkessä. 

Lapset tarvitsevat ehdottomasti pysähtymistä arjen keskellä. Päiväkotipäivän jälkeen lapsi luultavasti nauttii enemmän aidosta läsnäolosta vanhempien kanssa kymmenien harrastusten sijasta. Älä opeta lastasi jo pienestä pitäen suorittamaan.

Muista, miksi teet
Oletan, että teet niitä asioita, joista oikeesti tykkäät ja nautit. Mut joskus niidenkin tekeminen voi tuntua ylitsepääsemättömän raskaalta. Se on elämää. Myös kivat jutut kuormittaa. On kuitenkin hyvä jopa päivittäin miettiä sitä, mihin oot menossa elämässä ja minkä vuoksi teet mitäkin.

Ole kiitollinen

Joo, kaikki toitottaa, että pitää muistaa, kuinka etuoikeutettu on ja blaablaa ole kiitollinen kaikesta mitä sulla on. Mutta olisiko siinä jotain perää? Vaikka lapset välillä käy hermoille, niin muista kuinka onnellinen saat olla, että sulla ylipäänsä on eläviä lapsia. Tai jos tuntuu, että opiskelut tökkii ja et saa mitään aikaiseksi (täällä yksi sieluntoveri sulle!) muista, että joku tekisi mitä vaan saadaksesi sun opiskelupaikan.

Laita itsesi kaiken edelle
Tästä kohdasta kirjoitan varmasti joskus oman postauksen, koska tää on niin tärkeä kohta. Sinä menet kaiken sun suoritusten, tekemisten ja muun edelle. Sun henkinen ja fyysinen jaksaminen on kaiken perusta. Ilman sitä ei ole mitään. Ilman sitä et saa aikaan mitään. Joten älä menetä terveyttäsi omalla ankaruudellasi. Lapsille tärkeintä on jaksava ja riittävän hyvä vanhempi. Täydellinen kaikessa ei tarvitse olla.

Voimia viikon jatkoon! 💛 Ja hei kerro miten sä rentoudut? Mulla on etsinnässä vielä jopa lisää rentoutumiskeinoja perhearjen keskelle.

Seuraa meitä myös instagramissa @meevaeeva

Miten treenata perheenäitinä? 10 vinkkiä - osa 1

1. Rehellisesti, nautitko liikunnasta?

On hankala ylläpitää motivaatiota ja intoa liikkumiseen (kuten mihinkään muuhunkaan) ellet oikeasti nauti siitä mitä teet. Varsinkin lapsiperhe arjen kiireessä on valittava omat harrastukset ja oman ajan käyttö tarkkaan. Monet miettii kovasti, miten treenata perheenäitinä. Kaikki eivät edes tykkää liikkua. Mutta jos tykkäät, valitse laji joka sopii sulle parhaiten.

Mieti siis mitä haluat tehdä kallisarvoisella omalla ajallasi. Onko se lihaskuntotreeniä kotona, vai maalausta tai käveleskelyä luonnossa? Tässä postauksessa keskityn lihaskuntotreeneihin kotona tai kuntosalilla, vaikka kävelykin on oikein toimiva harrastus. 

Harrastus voi olla myös mitä tahansa muuta josta aidosti tykkäät, joka ei välttämättä liity mitenkään liikuntaan. Älä pakota itseäsi mihinkään josta et nauti, kun lapsivapaalla ajalla pitää ladata akkuja!

Lue myös: 3 tapaa jolla lapsi muutti mua

2. Treenit kotona vai salilla?

Oletan että ykköskohta on sulle selvä, nautit liikunnasta ja sun juttu on lihaskuntotreenit kotona tai salilla. Et tee sitä vain, koska fitnessbuumi on edelleen pinnalla ja se on trendikästä. 

Monet pitää kotona treenaamista jotenkin vähemmän tehokkaana, vaikka pitkäjänteisesti ja oikealla tavalla tehtynä se on yhtä hyödyllistä kuin kuntosali. 

Kotiin saa nykyään vaikka mitä treenivälineitä ihan jo prismasta, ja jos sulla ei ole mahdollista ostaa niitä, niin omalla kehonpainolla saa paljon aikaan. Kotona treenaaminen voi olla paljon mukavempaa, koska:

• Pääset heti omaan suihkuun treenin jälkeen.

• Saat äännellä ja puhkua niin paljon kuin haluat, eikä tartte hävetä.

• Kotona saat olla omassa rauhassa, varsinkin jos olet erityisherkkä ja melu ympärillä häiritsee. 

• Kotona ei tarvitse odottaa omaa vuoroaan laitteisiin.

• Lapsiarjessa aika on rajallista, joten säästät matkoista salille ja takaisin.

Lue myös: Mitä meille kuuluu ja mitä on tapahtunut?

3. Muista syödä, nukkua ja levätä

Liikunnasta nauttimiseen vaikuttaa moni asia. Ympäristön lisäksi ehkä tärkeintä on, että syöt tarpeeksi, nukut riittävästi ja muistat vaan olla tekemättä mitään järkevää. Siivoaminen ja lasten hoito lasketaan järkeväksi.

 Jos oot jatkuvassa univajeessa ja et huolehdi säännöllisestä ja riittävästä syömisestä, ei keholla riitä yksinkertaisesti energia lihaskunnon kohentamiseen. Treenipäivinä siis:

• Nuku pitkään tai vähintään riittävästi (mulla poikaystävä herää tytön kanssa näinä päivinä).

• Huolehdi erityisen tarkasti, että syöt riittävästi. 

• Treenaa vain silloin, kun vireystila on hyvä. Syömisestä on kulunut silloin noin tunti tai pari.

•  Suunnittele vaikka vihkoon valmiiksi liikkeet, jotka aiot tehdä.

4. Käytä apuna puhelimen sovellusta

Nykyään sovelluskaupat on täynnä maksullisia ja ilmaisia sovelluksia treenaamisen avuksi. Mä käytän sovellusta, jossa on erilaisia treeniohjelmia ja yksittäisiä treenejä, joissa jokaisessa on noin 6-8 liikettä. Eli on mistä valita ja vaihdella. 

Tykkään että liikkeisiin on sanalliset ohjeet, toistojen määrät ja videona esimerkki. Eli kaikki on esillä silloin kun teen treeniä.

Ennen liikettä luen ohjeet, katon esimerkin videolta ja toistan perässä. Liikkeen ajaksi laitan puhelimen näköetäisyydelle pöydälle tai lattialle, jotta en unohda mitä olin tekemässä. 

Jos et halua ladata erillistä sovellusta, myös Youtubesta löytyy tosi paljon erilaisia treeniliikkeitä ohjeineen eri lihasryhmille. Sieltä voit kerätä sulle mieluiset liikkeet, koota niistä treenin ja kirjoittaa sen ylös, tai noudattaa valmista treeniä.

5. Valitse liikkeet joista oikeesti tykkäät

Koska sovelluksissa ja Youtubessa on paljon liikkeitä joista valita, ei kannata väkisten tehdä sellaisia, jotka ei luonnistu iteltä ja ne tuntuu jo heti alkuun inhottavilta. 

Testaa eri liikkeitä ja valitse ne joista pidät. Älä kyykkää jos vihaat kyykkyjä. Jos päädyt maksulliseen sovellukseen, voit esikatsella ja testata äppin liikkeitä niiden ilmaisilla kokeilujaksoilla. 

Sovella treenit sun elämäntilanteeseen sopivaksi. Jos olet raskaana tai vasta synnyttänyt, valitse äppi jossa on turvallisia treenejä raskausajalle tai synnytyksen jälkeiselle ajalle.

Tässä ensimmäinen osa vinkeistä miten treenata perheenäitinä. Osa kaksi on tulossa.

Miten sä saat treenaamisen onnistumaan lapsiperhearjessa?

Seuraa meitä myös instagramissa @meevaeeva

3 tapaa jolla lapsi muutti mua

Koen olleeni itsekäs ihminen, kun muistelen aikaa ennen ensimmäistä lasta. Kaikki pyöri luonnollisesti mun ympärillä. Vielä raskausaikana tein lupauksia itelleni, miten lapsi ei tule muuttamaan mun elämää sen kummemmin.

Ajattelin, että edelleen voin tehdä kaikkea sitä mitä haluan, kun lapsihan sopeutuu meidän arkeen. Toisinpäin meni, me sopeuduttiin lapsiarkeen. Sain yllättyä, miten lapsi muutti mun elämää.

1. Arvomaailma ja tärkeysjärjestys

En voi lukea mun vanhaa ’mitä kaikkea aion tehdä raskauden jälkeen’ -postausta nauramatta. Mitä mä oon oikeen ajatellut. Kuvittelin, että raskauden jälkeen

• käyttäisin taas korkokenkiä.
• saisin oman tutun kropan takaisin (mitä ikinä oon tällä tarkoittanutkaan).
• kävisin konserteissa, keikoilla ja baarissa.

Kröhöm. En ole käyttänyt kertaakaan korkokenkiä raskauden jälkeen edes juhlissa, koska musta ei saa korkokenkä ihmistä. Oon tosi mukavuudenhaluinen, enkä vaan viihdy epämukavissa kengissä. 

Puhumattakaan vartalosta. Raskaus ja synnytys muuttaa kehoa pysyvästi. Keho kantaa ensiksi yhdeksän kuukautta pientä ihmettä, jonka jälkeen käy läpi synnytyksen. Jotkut säilyvät pienemmillä muutoksilla, ja joidenkin ulkomuoto muuttuu radikaalisti.

Mua ei ole näkynyt konserteissa saati keikoilla. Kulutan lapsivapaan ajan mielummin kotisohvalla tai treenatessa, kotona. Baarissa käyn muutaman kerran vuodessa. Neljään asti valvominen puistattaa jo ajatuksena, ja masennusta sairastaneena en halua laskea mun aivojen serotoniinitasoja vapaaehtoisesti alkoholilla.

2. Ulkonäkö

Olin melko ulkonäkökeskeinen ennen lasta. En ennenkään jaksanut ravata kampaajalla saati laittaa hiuksia, panostaa vaatteiden yhteensopivuuteen, tai varsinkaan huolehtinut, että vartalo pysyisi timmissä kunnossa. Mutta, lapsen saanti on laskenut mun rimaa vielä alemmas. 

En jaksa enää miettiä ulkoista olemusta niin paljoa kuin ennen lasta. Ennen jos oli tulossa juhlat, panostin edes vähän laittautumiseen. Mutta nykyään menen helpoimman ja nopeimman kautta. Totta kai, koska 

• aikaa ja energiaa on vähemmän.
• uhmaava kolmevuotias vaatii jatkuvaa huomiota (ja suorastaan välillä häiritsee).
• ei vaan jaksa kiinnostaa niin paljoa.

Lue myös: Rehellinen arvio Bio-Oilista

3. Rima laski kaikessa

Varsinkin raskauden aikana kuvittelin, että jaksaisin kasvattaa lapseni täydellisesti. Jaksaisin hoitaa kaiken hyvin, vaikka täydellisyyttä tai täydellistä äitiä ei ole olemassakaan.

• Sopivasti ruutuaikaa ja ikätasoiset lastenohjelmat (ei mitään Winxejä!)
• En korota lapselle ääntä, jotta hän ei malliopi sitä multa.
• Pidän kodin siistinä ja viihtyisänä, jotta siellä on kaikilla mukava olla. Tai siivoan edes ennen kuin vieraita tulee.
• Lapsella on karkkipäivä, enkä anna herkkuja muina päivinä. Puhumattakaan, että lahjon tikkarilla.
• En käytä muutenkaan kiristystä, lahjontaa tai uhkailua.

Voit kuvitella, että pilvilinnat romahti hyvin nopeaa. Yritin olla täydellinen kaikessa, siihen saakka että väsyin. Nykyään korotan ääntäni, koska auktoriteetti ei aina riitä saada uhmaavaa taaperoa uskomaan.  Tyttö syö karkkia muinakin päivinä kuin perjantaina ja lauantaina, ja se onkin suositellumpaa kuin karkkipäivä. En siivoa vieraita varten, koska haluan käyttää jokaisen hengähdystauon lepäämiseen.  Alkuun yritin kerätä aina lapsen levittämät lelut takaisin lelulootaan, mutta palauduin tänkin vaatimuksen kanssa maan pinnalle.

Sitä se elämä on. Täydellisyyteen on turha yrittää pyrkiä, varsinkaan äitiydessä ja lapsiperheessä. Odotuksia ei kannata asettaa liian korkealle ennen raskautta tai raskausaikana, koska vauva-aika ja uhmaiät yllättää sutkin. Opin kantapään kautta, että lapsi muuttaa elämää melkein kaikessa. 

Muuttiko lapsi sua? Jos muutti, niin miten? 😊

Seuraa meitä myös instagramissa @meevaeeva

Vauvakuume onkin olemassa

Vielä muutama kuukausi sitten olisin nauranut tälle ajatukselle. Toinen lapsi? Ei vielä moneen vuoteen! Ehkä sitten kun Aukku on kymmenen vuotias. Varsinkin, kun mun jaksaminen on ollut heikkoa vielä melko vähän aikaa sitten.

En uskonut että vauvakuumetta olisi edes olemassa. Oon ajatellut, että vauvat on yleensä suunniteltuja, eikä niiden tuloa edellä oikeesti mikään kuume. Mutta kuten arvata saattaa, yllätyin.

Ekaksi näin unia toisesta lapsesta ja sen hoitamisesta. Raskaudesta ja synnytyksestä. Ajattelin, että ei se olisikaan niin paha. Olisi ihana katsoa Aukkua hoitamassa pikkusisarusta. Oletan jotenkin että siitä tulisi tyttö.

Nyt kun tulevaisuudessa muutenkin tapahtuu suuri positiivinen ja jännittävä muutos, niin vauva sopisi siihen tilanteeseen hyvin. Haaveilin tosin vauvasta jo ennen tietoa tästä muutoksesta, joka on tulossa tulevan vuoden sisällä.



En suunnitellut lapsia lähivuosille

Huomasin vauvakuumeen merkkejä siitä, kun yhtäkkiä oon selannut raskausajan kuvia melkein tippa linssissä. Aukku on ollut niiin pieni. Myös siitä, kun sisko on tullut kylään vastasyntyneen lapsensa kanssa ja oon vaistonomaisesti hakeutunut vauvan luo.

Tuijottanut häntä unelmoiden, niin että mun nimeä on pitänyt melkein huutaa, jotta herään takaisin tähän maailmaan. Onko tämä sitten se biologinen kello joka tikittää? Mistä sen tietää milloin se tikittää?

Oonhan mä ”jo” 26-vuotias syksyllä. Oon halunnut saada lapset nuorena. Tällä hetkellä mun lapsiluku on kaksi. Mutta ei sitä koskaan tiedä jos se muuttuu. En tiennyt et vauvakuumekaan iskisi näin aikaisin, vain melkein kolme vuotta ja yhdeksän kuukautta Aukun syntymän jälkeen.

Mä en odottanut että se iskisi välttämättä ollenkaan. Oon mennyt ihan flown ja elämäntilanteen mukaan. En ole suunnitellut lapsia. Sen olen tiennyt, etten halunnut toista lasta heti ensimmäisen perään. Yhdessä vauvassa on jo hommaa, jos haluaa säilyttää myös mielenterveyden ja jaksamisen.



Tutkimusten mukaan paras ikäero

Ikäero tuntuu nyt melkein täydelliseltä. Tämä on se suositeltu ikäero ensimmäisen ja toisen lapsen välille. Tässä ajassa oon toipunut parhaiten raskaudesta ja synnytyksestä, Aukku on saanut kaiken ansaitsemansa huomion yksin, ja ollaan saatu hengähtää ennen uutta raskasta vauvavuotta.

Kun mullahan vauvavuosi oli raskas. Olin niin epävarma ja alussa oltiin jopa vähän hysteerisiä kaiken kanssa. Mua pelotti, että teen jotain tai kaiken väärin ja että mua tuijotetaan ulkona lapsen kanssa, kun hän itkee.

Vaikka sehän on ihan luonnollista, että vauvat itkee ja taaperot uhmaa. Nyt oon paljon varmempi niin äitinä kuin ihmisenä. Koen, että oon kasvanut tässä melkein neljässä vuodessa tosi paljon.

Nyt ei olisi opintojen puolesta täydellisin aika, koska en tiedä saanko anottua lisäaikaa ja onko toinen raskaus neljän vuoden opintojen aikana riittävä syy olla koulusta pois.

Olisiko kannattanut ekaksi käydä koulu loppuun ja miettiä toista lasta vasta sitten? Mutta en mä tiennyt, että vauvakuume iskisi juuri nyt. Kun se iskee niin sitä ei ehkä osaa odottaa. Enkä mä edes uskonut että sellaista olisi olemassa.

Ei olla yrittämässä lasta juuri nyt tällä sekunnilla. Mullahan on aika vasta asetettu kierukka. Oon sen verran suunnitelmallisempi ihminen nykyään, että haluan asioiden olevan oikeesti varmalla pohjalla, ennen kuin harkitsen näin suuria asioita.

Mut nyt harkinta on jo vakavaa. Mietin tätä päivittäin. Haluaisin lapsen kuitenkin melko pian. Ei sillä ole älytön kiire, mutta sanotaanko, että lähitulevaisuudessa.

Sitä ei voi tosin koskaan tietää, saanko edes lisää lapsia. Onko esim. anoreksia aiheuttanut pysyvää vahinkoa. En myöskään tiedä, kauanko yrittämisessä menee. Aukun kohdalla en raskautunut todellakaan heti. Sekin täytyy ottaa huomioon kun vaihtoehtoja mietitään.

Seuraa meidän arkea myös instagramissa @meevaeeva

Parannuin viimein syömishäiriöstä

Moikka pitkästä aikaa! Täällä blogi on maannut kuolleena jo pitkään, ja paljon on mahtunut tähän kuluneeseen reiluun vuoteen. Ollaan palattu kuitenkin takaisin blogimaailmaan paremmilla voimilla ja energialla. Tein blogille myös ekaa kertaa ikinä instagramin, joka löytyy @meevaeeva. Ajattelin tähän alkuun käydä lyhyesti läpi kuukausi kerrallaan, et mitä ollaan touhuttu viimeinen vuosi.

Valitettavasti täytyy todeta, et vaikka vuosi on sisältänyt myös ihania ja ikimuistoisia hetkiä, niin suurimmaksi osaksi olen itse sairastanut sen ajan. Mutta, tilanne on nyt aivan eri ja voin paremmin kuin pitkään aikaan! Mennääs vähän ajassa taaksepäin:

Heinä ja elokuussa 2019 mä ja me suurimmaksi osaksi lomailtiin. Mä kävin hetken hoitoalan töissä ja mietin myös paljon alavalintaa ja tulevaisuutta.

Syyskuun alussa mulla jatkui koulu ja olikin kiva palata normaaliin arkeen, josta tykkään jopa lomaa enemmän yleensä. Aukku jatkoi tutussa päiväkodissa hoidossa.

Lokakuun alussa (tai no oikeastaan jo syyskuun lopulla) me muutettiin reilusti aiempaa isompaan asuntoon. Aukku ei joutunut onneksi kuitenkaan vaihtamaan päivähoitopaikkaa. Kouluarki jatkui ja kuukauden kohokohta oli Aukun 3-vuotissynttärit.

Marraskuussa ja varsinkin sen loppupuolella mä aloin jälleen kriiseillä "epäterveellistä" syömistä ja sen hetkistä painoa. Painoin jälleen enemmän kuin pitkään aikaan. En ollut liikkunut myöskään toviin.

Joulukuun alussa aloin laihduttaa. Aluksi noudatin erästä liikuntaohjelmaa, samalla kriiseilin vartaloani ja halusin pudottaa muutaman kilon. Entisenä syömishäiriöisenä ei saisi koskaan tehdä sitä. En kuitenkaan uskonut että se johtaisi mihinkään muuhun kuin parantuneisiin elintapoihin, mutta ei mennyt kauaa kun olin taas aivan syömishäiriön vietävissä.

Tammikuussa tilanne meni kokoajan huonompaan suuntaan. Syömishäiriö oli päässyt valloille ja aloittamani liikuntaharrastus jäi kokonaan, koska en jaksanut enää liikkua. Joulukuun alusta maaliskuun puoleen väliin saakka elämä kului sumussa. Pyöritin arkea, hoidin Aukkua normaalisti ja opiskelin, mutta myös pakkoliikuin ja söin olemattomia määriä.

Maaliskuun puolessa välissä pyysin päästä hoitoon. Koulu keskeytyi loppukevääksi ja samaan aikaan iski pahin aika koronan kanssa. Aloitin hoidon juuri kun korona oli pahimmillaan ja päätettiin ottaa Aukku pois päivähoidosta. Aukun isä oli päivisin päävastuussa Aukun hoidosta etätyömahdollisuuden vuoksi. Samaan aikaan mä kävin intensiivisessä syömishäiriö kuntoutuksessa. Mun hoito tuotti tulosta ja jatkui jopa kesäkuun alkuun asti.

Kesäkuun alussa lopetin intensiivisen hoidon ja fyysinen tilanne meni paljon parempaan suuntaan. Sain korjattua painoa takaisin normaaliin toistakymmentä kiloa. Mun painossa on tapahtunut siis viime vuosien aikana tosi suuria muutoksia.

Kesäkuussa sain myös aloittaa taas rakkaan liikuntaharrastuksen, ja oonkin käynyt salilla ja tehnyt kotitreenejä säännöllisesti tähän päivään saakka. Liikunta on kuitenkin nautinnollista, kehittävää ja kaukana pakosta. Oon myös terveessä painossa ja PMS:ää (ja kierukan mielialaoireita) lukuunottamatta voin oikeen hyvin!

Heinäkuu ja kesäkuun loppu ollaan oltu reissussa tosi paljon. Ollaan kierrelty ympäri suomea autolla tytön kanssa. Oon myös jatkanut treenaamista, mutta omaa kehoa ja mieltä kuunnellen. Oon myös harjoitellut tietoisesti rentoutumista ja vähentänyt suorittamista tosi paljon.

Mulla ja meillä menee siis nykyään hyvin ja koen olevani onnellinen. Nykyään pystyn taas unelmoida ja suunnitella tulevaisuutta. Suunnitteilla on ihania ja aika isojakin asioita, joista kerron kun niiden aika on.

Aion elää päivä kerrallaan, stressittömästi ja mahdollisimman rennosti. Mun mieli kaipaa edelleenkin paljon lepoa ja sitä sille aion antaa rankan vuoden ja varsinkin kevään jälkeen.

Seuraa meitä myös instagramissa @meevaeeva

Rakkaan ensimmäinen vuosi

Synnytystarina videolla

Oon kirjoittanut tekstiversion synnytyskertomuksesta tännekin, mutta oon halunnut tehdä videon jo pitempään tästä, jotta ei vahingossakaan pääse unohtumaan elämän tärkein hetki. Nyt menkkahormoneissa oli oiva aika herkistellä ja muistella miten tyttö tupsahti maailmaan jo 8 kuukautta sitten. 8 kuukautiskuulumisia myöhemmin luvassa vielä. Nyt nukkumaan! 

Kesäsuunnitelmia

Millaisia suunnitelmia mulla on tälle kesälle? Oon halunnut jo muutaman viikon tehdä tällaisen summer bucket list tyylisen postauksen tämän kesän suunnitelmista. En ole mitenkään tarkkaan suunnitellut tekemisiä kesälle, mutta voisin tässä käydä läpi joitain mielenpäällä olevia juttuja. Jutut ei ole mitenkään järjestykseen laitettu.

Helsingissä viime kesänä. Raskausviikkoa en muista, mutta reilusti yli puolenvälin. Ikävä tuota aikaa.

Kaverit 

Koska kesällä on tulossa jo yksi isompi reissu, niin varaa ei hirveästi ole reissata Suomen sisällä esim. Helsinkiin tai muualle. Mua se ei kyllä hirveästi haittaa, koska oon viime vuodet saanut käydä reissuilla suomen sisällä. Olisin halunnut kyllä käydä kaverin luona Tampereella tytön kanssa, mutta onneksi kaveri poppoineen tulee sentään Ouluun! Olisi kiva myös kaiken vauva-arjen kiireen keskellä keretä nähdä kavereita ennen vielä kiireisempää syksyä.

Rentoutuminen ja tytön kanssa ajanvietto

Nyt kesällä haluan varmaan eniten rentoutua ja levätä ennen syksyn koulun (ja tytön hoidon) alkua. Haluan myös viettää hänen kanssaan aikaa paaaljon, kun syksyllä tyttö on jo hoidossa. Onneksi aloitetaan toivottavasti kevyesti ja mahdollisimman tyttöä kuunnellen. Toivotaan että kaikki kuitenkin sujuu hyvin, vaikka hoitoonlaitto välillä ikävältä tuntuukin jo ennakkoon.

Ensimmäistä kertaa kesällä vauvan kanssa...

- Uimarannalla DONE
- Piknikillä
- Tivolissa DONE
- Puistossa DONE

Yleensäkin tosi monta asiaa on mitä tyttö ei ole vielä tehnyt yhtäkään kertaa, ja varsinkin kesällä tekemistä keksii varmasti enemmän mitä talvisin. Toki näitä jo tehtyjä asioita voi tehdä uudestaan. Näitä siis luvassa rennolla mielellä. Ite haluan ainakin testata joku kerta uutta kiipeilypuistoa täällä kotikaupungissa.

Perheen kanssa hengailu

Mulle on aina ollut tärkeä oma perhe. Parasta on yökyläilyt siskojen luona. Nyt oma tyttö on päässyt yökyläilyihin matkaan ja tottunut niihin jo pienestä pitäen, joten ongelmia se ei ole teettäny. Hoitolaukku ja rattaat kasaan ja eiku menoksi.

Espanjan reissu

Lähden siskon, hänen tytön, sekä hyvän kaverin ja tietysti oman tytön kanssa heinäkuussa Espanjan aurinkoon Menorcalle. Meitä odottaa siellä All inclusive hotelli ja 7 päivää lämpöä ja aurinkoa. Reissu varattiin jo tammikuussa, ja sieltä asti oon säästänyt rahaa reissuun. Vielä on joitain valmisteluja matkaa varten tehtävänä, mutta voiton puolella ollaan. Reissu on ensimmäinen tytölle ja se vähän jännittää, mutta eiköhän me selvitä hyvin! Kuvaan reissulta ainakin joiltain päiviltä myös videota.

Tässä asioita, mitä mulle ekaksi tuli mieleen ja jotta ei listasta tule älyttömän pitkää. En myöskään ole tehnyt mitään älytöntä to do- suorituslistaa kesälle, koska tärkeintä on levätä ja viettää aikaa tytön kanssa ja kerätä voimia syksyyn. Oon aina vähän ollut sellainen että täytyy tehdä hirveästi kaikkea, mutta nyt tällaiset suunnitelmat tuntuu parhaalta ja näillä mennään. Rennosti ja huolettomasti.

PS. Tilasin uuden kameran lähinnä videoita varten (koska nykyisessä kamerassa kuuluu joku outo sivuääni tosi kovaa puheen päälle ja se ei muutenkaan ole paras videokuvaamista varten.. ja en loputtomiin halua kuvata puhelimella) joten ainakin suunnitelmissa olisi kuvailla jatkossa ahkerammin videoita. Onko ehdotuksia aiheille? Nyt iltapala loppuun ja nukkumaan. Öitä sinne teille! 😘

7 kuukautta

Joka kerta kun aloitan tällaisen kuukausikatsauksen kirjoittamisen, niin tekisi vaan mieli kirjoittaa tähän kuinka ihana, söpö, suloinen, maailman rakkain ja ihanin tyttö on, mutta koitan keksiä jotain vähän kattavampaa. En näe ite tarpeelliseksi kirjoittaa tytön tarkkoja painoja tai pituuksia, vaan mielummin keskityn muuhun. Myös esimerkiks paljon lukee blogeista kehityspostauksia, jossa kerrotaan oman vauvan oppimista asioista. Ja täähän siis on ihanaa, on varmasti kiva lueskella myöhemmin milloin on opittu mitäkin, mutta löytyy myös niitä ihmisiä jotka vertailee oman vauvansa taitoja blogien vauvojen taitoihin, sillä googlettaessa (esim "vauva 4 kuukautta") pomppaa keskustelupalstojen lisäksi blogien kehityspostaukset ensimmäisenä esiin. Ja tää äitien vertailu on tosi raadollista yleensäkin äitien keskuudessa, eikä pelkästään kuka oppii mitäkin ensin -vertailussa. Lapsettomat saattaa nauraa jos eksyisi keskustelupalstoille tai facebook- ryhmiin näitä lukemaan, mutta täyttä totta se on. Meni itelläkin alkuun tovi ymmärtää, miten toisia voikaan kiinnostaa niin paljon naapurin vauvan kehitys. Ite oon suosiolla jättänyt ne ryhmät aktiivisimmille kävijöille ja keskittynyt sen sijaan omaan vauvaan ja sen kanssa seurusteluun. 😉



Kuitenkin sen voin sanoa, että täällä kehitytään hyvin ja opitut asiat kirjataan facebookin sijasta vauvakirjaan muistia myöhemmin virkistämään. Liikkeellä tyttö on jatkuvasti ja välillä vaipanvaihto on yhtä uudelleentoistoa kun toinen kerkeää kääntyä karkuun mua kesken touhun. Oon muurannut tytön leikkialustan (eli 160 senttisen sängyn petauspatjan) tyynyillä ja peitoilla, jotta hän ei pääsisi käsiksi pistorasiaan tai löytyisi aina keskeltä olohuoneen kovaa lattiaa. Liikkuminen ja uusien asioiden oppiminen on ehkä pikkasen vaikuttanut myös yöuniin ja tuonut nukahtamiseen yöllä ja päivällä viivettä. Ennen nukahdettiin 5-15 minuutissa, mutta nykyään tytöllä on sängyssä muutakin kivempaa tekemistä, kuten kääntyily ja verhojen heiluttelu. Tytön täytyy myös jo nukahdettua herätä tarkistamaan onko äiti karannut viereltä, ja tää onnistuu parhaiten sylkemällä tutti pois, jota ilman ei nukahdeta uudestaan. Mutta tiedän, että esimerkiks just nää nukkumishommat saattaa väliaikaisesti tuottaa hankaluuksia tässä iässä, kun tyttö oppii niin hirveästi uutta lyhyessä ajassa ja päivän touhut pyörii mielessä. Edelleen stressaan omalla tavallaan tulevaa syksyä, koska tyttö lähtee hoitoon silloin ja mä lähden kouluun. Vaikka olen kaikilta kuullut, että se varmasti menee hyvin, niin silti se eka kerta kaikessa aina jännittää. Jännittää myös se, miten saan vauva-arjen ja opiskelun yhdistettyä, mutta se on sen hetken juttu sitten. Nyt nautitaan vielä kesästä ja lämpimistä päivistä ja rentoudutaan. Heinäkuussa meillä on tulossa Espanjan reissu (tietysti tyttö mukana) jota odotellaan jo kovasti!

Nyt hyvät yöt teille! 😘

Koko perhe koolla

Toissa viikonloppuna vietettiin siskonpojan ristiäisiä koko perheellä. Mä oon aina ollut perhe ihminen, ja tällaiset juhlat on ihan parasta. Hyvää ruokaa, koko perhe koolla, meidän suvun pikkuiset ja se naurun määrä. Nää hetket on aivan parhaita. Varsinkin joskus tylsällä äitiyslomalla kaipaa muiden ihmisten seuraa ja saa myös nauttia siitä, että tyttö leikkii koko päivän myös muiden kanssa. Näihin juhliin lähtee aina mielellään, vaikka väsyttäisikin aikainen herätys.

Nimen saaneesta suloisesta pojasta ei ole kuvia, koska en oo pyytänyt lupaa julkaista niitä. Tässä kuitenkin joitain kuvia juhlista. Tyttö jaksoi tosi hyvin pitkän päivän, vaikka välillä väsyikin ja kävi vaunuihin nukkumaan. Hän on aina niin reipas vaikka olisi tosi väsynyt. Onneksi paikalla oli innokkaita vaunujen pukkelioita tuudittamaan tytön päiväunille. Oli myös ihana nähdä kauempaa tullutta porukkaa, joita ei niin usein nää. Kumpa päästäisiin heille kylään kesän aikana. Nyt täytyy treffata urakalla kaikkia keitä vaan ehtii kesän aikana, koska syksyllä on varmasti vielä kiireisempää, kun koulu alkaa ja äitiysloma loppuu. Täytyy siihen asti nauttia näistä vähän aikatauluttomista päivistä ja tehdä tytön kanssa kaikkea kivaa kotosalla ja muualla. Ihan hirveän nopeaa on mennyt kyllä äitiysloma.

Puolivuotias

Reilu viikko sitten tyttö täytti jo puoli vuotta, ja sen jälkeen kasvu ja kehitys on jotenkin lähtenyt tosi vauhdilla eteenpäin. Oon kuullutkin että puolivuotiaasta 1-vuotiaaseen kehitys on tosi vauhdikasta, ja nyt oon saanut huomata sen itekin. Tää on mun mielestä ehkä parasta aikaa vauva-ajasta, vaikka en tiedäkään vielä millaista on tulevina kuukausina. Tykkäsin kyllä paijailla pientä vauvaa, joka ei hirveesti osannut vielä mitään, mutta tykkään vielä enemmän tästä ajasta, kun tyttö oppii jatkuvasti uutta ja kehitystä saa ihmetellä melkein joka päivä. ♥ Usein suren jo sitä että kohta tyttö on jo niin "iso" ja ei enää vauva. Tää vauva-aika menee aivan käsittämättömän nopeeta, ei varmaan mikään aika elämässä oo koskaan mennyt näin nopeeta. Oon myös huolissaan siitä, että oonko ottanut tarpeeksi valokuvia ja videoita ja tallentanut kaikkia näitä hetkiä muistiin. Entä jos mun kone kaatuu ja kaikki kuvat ja videot häviää? Tai entä jos puhelin tippuu ja kaikki kuvat menee sen mukana?

Puolenvuoden paikkeilla myös äitiyteen on saanut enemmpän itsevarmuutta ja tytön kanssa osaa olla jo paljon rennommin. Enään en ylivaro kaikkea, vaikka edelleen tarkka oonkin. Nyt uskallan jo antaa Panadolia jännittämättä, että pitääkö koko yö valvoa tytön vierellä sivuoireita tarkkaillen. :-D Alussa sitä myös enemmän ajatteli että mitä muut ajattelee, mutta nyt tiedän olevani vauvani paras asiantuntija. Tuntuu että tytön syntymästä on vasta muutamia viikkoja aikaa, kun viikot kuluu ihan huomaamatta. Ennen aina ihmettelin, että miten ne äitit ei muusta puhukaan kuin omista vauvoistaan, niiden uusista taidoista ja kaikesta vauvoihin liittyvästä. Mutta nyt ymmärrän täysin. Ei ole mitään niin ihanaa ja arvokasta koko maailmassa kuin oma lapsi. Äitiys muutti omaan napaan tuijottamisen ja elämän arvojärjestykset täysin. En tarkoita siis että pitäisi itsensä unohtaa täysin ja muita unelmia tai suunnitelmia ei saisi olla kun lapsi (ite ainakin tulisin hulluksi sillon...) vaan jotenkin elämä saa ihan uuden merkityksen kun täytyy tehdä parhaansa lapsen vuoksi. Saa ihan erilailla voimaa jaksaa kaikkien vaikeuksien läpi, koska on yksinkertaisesti pakko. On itellä paljon tärkeämpi olo tässä maailmassa kun tietää että on jollekin tärkein asia maailmassa (isejä väheksymättä). Ei voi vaan luovuttaa enään minkään suhteen, vaan on pakko tehdä kaikkensa lapsen vuoksi. Ja arvatkaa mikä kuulostaa jo varmaan oudolta! Mulla on synnyttämistä ja sairaalassaoloa ikävä. Kaipaan tosi usein synnyttämistä ja sitä aikaa, kun oli ne muutaman päivän sairaalassa vauvan kanssa. On tainnut pikkasen aika kullata muistot, ainakin kipujen osalta. Kaikkea muuta kaipaan, paitsi sitä kipua ja likaisuutta. Kaipaan sitä, kun sai jännittää vauvan syntymää ja ihastella häntä hänen synnyttyä. Laskea supistuksia ja odottaa sairaalaan lähtöä. Olkaa varuillanne naiset, synnytystä voi ruveta kaipaamaan... :-D

Voisin jatkaa aiheesta kirjoittelua loputtomiin, mutta ehkä jätän nää syvälliset pohdinnat tähän ja meen nukkumaan. Ja ps. kuvasin muuten My Dayn pari päivää sitten, jota täytyisi ruveta seuraavaksi editoimaan. Öitä!

Rakas 5 kuukautta

Hymyilin vaan kun katsoin ja latasin näitä kuvia tänne. Mun ihana pieni rakas kohta puolivuotias! <3 Vaikka alle viikon kuluttua puolen vuoden ikä jo täyttyykin, niin en halua ohittaa tytön 5 kuukautiskuulumisia. Tuun myöhemmin kertomaan lisää kuulumisia yleisesti, ja vähän ajatuksia blogista ja muusta somesta. Tässä postauksessa haluan kuitenkin keskittyä vaan tyttöön.

Tyttö on aivan ihana. Voisin kehua häntä maasta taivaisiin tässä, mutta yritän jotenkin pysyä asiassa. En jotenkin osannut odottaa, että meidän tytöstä tulisi näin kiltti ja sopeutuvainen. Ajattelin, että jos hän on perinyt yhtään mun geenejä niin hän olisi tosi tuittupää. Kyllä hän osaa näyttää myös tyytymättömyyden ja kertoo kyllä jos haluaa jotain, mutta turhia ei itke. Hänen päivät koostuu naurusta, hymyilystä ja nyt vielä enemmän ja enemmän lisääntyneestä puheesta. Tyttö ilmeilee jo kertoessaan asioita ja mä saan naureskella aivan räkänä kun hän on niin suloinen. Mä ikävöin häntä jo hänen ollessa päiväunilla ja odotan hetkeä kun saan käydä nostamassa hänet syliin päikkäreiltä. Hän ei monesti edes itke herättyään vaan leikkii tyytyväisenä itsekseen sängyllä, kun mä kuvittelen että hän nukkuu. Päivään mahtuu siis paljon pusuttelua, juttelua, "tarinoiden kertomista" ja rakkautta. Kokoajan kommunikointi lisääntyy ja sitä mukavempaa juttelu vauvan kanssa on.

Tyttö viihtyy myös leikkimatolla itsekseen lelujensa kanssa, ja monesti seuraan sivusta hiljaa kun hän touhuilee itsekseen. Hampaita tytölle on selvästi tulossa kun hän raapii milloin milläkin lelulla ikeniä. Tytöstä on tullut jo jäntevä ja iso verrattuna pikkuvauvaan ja joka päivä huomaa, että hän kasvaa jollain tavalla. Muiden ihmisten seurassa tyttö viihtyy hyvin ja ongelmaa ei tuota myöskään hetki toisten hoidossa. Saan kuulla muiltakin kuinka rauhallinen ja tyytyväinen tyttö on. Olinkohan mä ite vauvana noin tyytyväinen? Hahah, tuskin. :-D Mitään "ongelmia" en oo huomannut, tai mitään negatiivista sanottavaa ja voin vaan ihmetellä päivästä toiseen miten meille siunaantui noin ihana lapsi. Tulee myös olo että jotain tekee oikein, sillä siitähän se vauvan tyytyväisyys viestii. Toki tempperamenttieroja on, ja toinen vauva saattaa olla tempperamentiltaan ja vaativuudeltaan aivan toista tasoa. Se ei siis tietenkään ole kenenkään äidin syy.

Aurinkoista päivän jatkoa <3 Onko toiveita postauksille tai videoille?

Pikkunen 4 kuukautta

En oo pitkään aikaan kertonut tytöstä kuulumisia tänne, viime kerta taitaa olla kun hän oli noin kaks kuukautta. Raskausajan postauksia on tosi kiva jälkeenpäin lueskella, joten uskon että myös näitä vaavelin kuukausi kuulumisia on, ja siks ajattelin ottaa nyt itteäni niskasta kiinni ja ruveta kirjottamaan niitä tänne (tai tehdä joskus myös videota).

Eli tyttö on siis nyt jo reilun 4 kuukauden ikäinen, mikä on ihan hullua. Hänestä on tullut on niin "iso" ja pitkä, että hämmästelen sitä päivittäin. On ihana kun tyttö tässä iässä naureskelee jo ääneen ja seurustelee muiden kanssa entistä enemmän. Tyttö tarttuu kaikkeen mitä eteen tulee ja vie ne suuhun. Hän myös matolla ollessaan seuraa pitkään mitä muut puuhastelee ja hymyilee iloisesti. Tyttö on aivan ihanan sopeutuvainen eikä turhaan itke ilman syytä. Tyttö on oppinut myös käyttämään ääntään enemmän: hän kiljuu, kurlaa ja tosiaan nauraa ääneen. Oli aivan ihana hetki kuunnella tytön naurua ääneen, meinas itku päästä. Oon siirtynyt pulloruokintaan henkilökohtaisten syiden vuoksi, joka alkuun tuntui kamalalta (kun siitä on niin hirveesti negatiivista puhetta ja sormella osoittelua netti pullollaan...) mutta nyt hormonimyrskyjen hiukan hellitettyä osaan ajatella järjellä, että mikä on lapselle paras. Nyt hyviä öitä kaikille <3

Mitä meille kuuluu?

Moi pitkästä aikaa! Mulla oli tarkoitus palata vasta suoraan videon puolella asiaan, mutta sattui yks ikävä juttu, joten reilu viikko vielä ensimmäistä videota joudutaan odottamaan. Kaipasin myös kirjoittelua ja blogia, joten ajattelin kertoa hieman mitä alkuvuonna on tapahtunut ja miten on mennyt. Tosiaan, tilasin sellasen valosysteemin tulevaa youtube-kanavaa varten, mutta odotettua sitä innokkaasti pari viikkoa se posahti mun käsiin ja meni rikki. Arvatkaa ärsyttääkö! Noh, oon käsitellyt asian jo, ja jossain vaiheessa tilaan sitten uuden valon. Mutta siis, oon kuvannut jo ensimmäisen My day- videon, ja noin viikon kuluttua suunnitelmissa olisi laittaa kanava pyörimään. Nyt kuitenkin katsausta startanneeseen vuoteen.

1. Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä ihan kotoisalla poikaystävän ja tytön seurassa. Syötiin hyvää ruokaa, tinattiin ja juotiin lasilliset. 2. Pian koitti tytön ristiäiset ja pieni sai tosi kauniin nimen ♥ En odottanut oikeestaan mitään ristiäislahjoja, mutta yllätyin kuinka ihania lahjoja tyttö sai. Kiitos jokaiselle <3 3. Tarjoilut oli myös yksi suuri stressinaihe, mutta voi että nekin maistui ja upposi. Kiitos kaikille avusta. 4. Mä en voinut olla kyynelehtimättä kun tyttö sai kasteen. Hän oli niin kiltisti ja rauhassa, ja toimitus oli tosi kaunis. Herkistyttää nytkin ajatella sitä.

1. Pienenpienet jalat ♥ 2. Tässä on jopa ihan yhteensopivat vaatteet, mutta nykyään en mieti mitkä vaatteet tytölle laitan, muuta kuin että ne on mukavat päällä, oikean kokoiset ja tarpeeksi lämpimät. Mun suunnitelmissahan oli pukea hänet aina "hienosti", mutta hah nyt mietin vaan mukavimmat mitkä tulee vastaan.  3. Kavereiden kanssa ulkona syömässä. Pannun burgerit on ylivoimaisesti parhaita. Paitsi noi ranskalaiset oli liian suolaisia. 4. Snapchattiä oon alkanut käyttää aktiivisemmin mitä ennen. Löydyn sieltä nimimerkillä eevamaarian.

1. Innoissaan availin saapunutta (ja kallista...) valoa, joka posahti käsiin ja jätti kyllä traumat kaikkien sähkölaitteiden käsittelyyn... :( 2. Käytiin ensimmäistä kertaa lauantai-aamuna vauvauinnissa! Kaikki meni hyvin, ja voi että kuin reippaasti tyttö jaksoi kaiken sen hämmennyksen keskellä. Pitää kyllä suunnata sinne uudestaankin. Ainut vaan, että se on lauantai aamuna kello 8... 3. Sukuloimassa pikkusen kanssa. 4. Äidin syli. ♥

Kokonaisuudessaan täällä on mennyt siis hyvin ja välillä ei niin kivasti oman jaksamisen kanssa. Koska oon ollut aina rehellinen blogiin, niin en sano että kaikki olisi ollut täydellistä ruusuilla tanssimista. En halua esittää mitään ns. täydellistä elämää. Tyttö on jo reilu kolme kuukautta ja kasvaa ihan liian nopeaa. Hän nukkuu yleensä hyvin (paitsi just tällä hetkellä heräilee useammin yöllä) jonka vuoksi päivisin jaksaa paljon paremmin tehdä kaikkea. Lisääntynyt valo ja ulkona pilkistellyt aurinko (ah että oon odottanut sitä!) on piristänyt hirveästi mieltä ja lisännyt jaksamista. Nyt oon vasta huomannut miten kaamosaika on väsyttänyt mut, mutta nyt tuntuu että jaksaa taas enemmän. Myös sellainen alun jännitys vauvan kanssa liikkumisessa on alkanut helpottaa, vaikka uusia tilanteita on varmasti vielä edessä. Enään en välitä mitä muut ihmiset ajattelee mahdollisesti, vaan kuljen ylpeydellä rakkaan tytön kanssa, itki tai ei. Nyt äidin rooli on löytynyt luontevammin, kun alussa meni hetki ennen kuin sopeutui äitinä olemiseen, vaikka äidinrakkaudesta ei missään vaiheessa ole ollut puutetta. Mähän ajattelin, että ei se elämä siitä muutu yhtään vauvan synnyttyä (köh köh... :D) mutta kappas sain yllättyä kunnolla! Mutta ehdottomasti positiivisella tavalla, sillä ei ole toista niin tärkeää asiaa elämässä kuin oma rakas lapsi.

Hyvää ystävänpäivää teille ♥ Ja hei, jos on aiheita tuleville videoille niin saa esittää! Myös postaustoiveita toki saa esittää, sillä blogia en lopettamassa ole :) Palaan parempien ja syvällisempien kuulumisten kanssa myöhemmin vielä.

Joulu ja vuodenvaihde

Pahoittelen että joudun pikaisesti heittämään terveiset blogin puolelle kun oon onnistunut buukkaamaan tämänkin päivän täyteen tekemistä. Mutta kuten lupasin, tässä muutama kuva joululta, joka kului rauhallisesti ja mukavasti vanhemman siskon luona. Herkuteltiin, syötiin, ulkoiltiin ja hengailtiin yhdessä. Perinteisen rauhallisesti kului tämäkin joulu. ♥

Tänään koittaa sitten vuodenvaihde ja me juhlitaan sitä meidän pikkuperheen kesken. Mä käyn syömässä nopsaa kaverin kanssa ulkona ja sitten riennetään ostamaan tinat, mahdolliset raketit ja herkkuruoat. Illemmalla käydään katsomassa ilotulitusta, ja kotiin tullessa juodaan lasilliset shampanjaa ja tehdään ruokaa. Aika hyvältä kuulostaa  nämä suunnitelmat mun korvaan! Ja koska tää vuosi on ollut melko tapahtumarikas ja tärkeä, niin haluan koota siitä tännekin koosteen videon muodossa heti taas vaan kun ehdin. Toivottavasti jaksatte olla kärsivällisiä. Oon innoissaan miettinyt uusia tuulia myös blogin puolelle. Tää muutos saattaa jollekin olla harmitus, mutta mulle se on parempi ja hieman helpompi ratkaisu kun normaali kirjoittaminen vauva-arjen keskelle. Pääsen myös käyttämään enemmän luovuutta ja kekseliäisyyttä. Ehkä osaatte arvata mistä muutoksesta on kyse, mutta siitä lisää myöhemmin! En kuitenkaan kokonaan blogista luovu ja tärkeistä asioista haluan kirjoitella tänne. Ihanaa ja onnellista uutta vuotta kaikille ♥

Vauva melkein 2 kuukautta

Moikka moi taas! Heräsin itse joulun tuloon vasta pari päivää sitten kun vauvan ristiäiset on vieneet ajatukset kiireisen vauva-arjen lisäksi. Vauveli nukkuu vähemmän nyt päivällä, joskus vaan lyhyitä pätkiä, jolloin mun oma aika on jäänyt minimiin. Halu postata on suuri ja ideoita riittää, mutta aikaa varsinkaan nyt ei ole niin paljoa. Nyt sain kuitenkin tunnin täysin omaa aikaa kun vauveli lähti isänsä kanssa vaunulenkille. Ajattelin käyttää tän tunnin postaamiseen kahvikupin kera ♥

Jotku ehkä huomasi jo edellisistä postaksista, että vauvan kuviin on ilmestynyt ehkä häiritsevänkin näköisiä sydämiä, mutta päätin vielä tässä alussa, että en paljasta sittenkään hänen kasvoja täällä julkisessa blogissa. Vielä on hakusessa tyyli millä peitän tytön kasvot, mutta menkööt sydämet alkuun. Mulla pitkään pyöri mielessä vaihtoehdot vauvan yksityisyyden suojelemiseksi, joista yksi oli jopa lopetus, tai ainakin vauvan rajaaminen blogista pois kokonaan. Blogin kirjoittelu on kuitenkin niin tärkeä harrastus mulle ollut jo vuosia, joten en halua lopettaa kokonaan. Ja toisaalta lapsi on tietenkin niin suuri osa arkea ja elämää, että hänestä kokonaan puhuminen täällä olis tosi vaikeeta ja en haluaisikaan niin. Päätin siis, että jatkossa kerron enemmän pintapuolisesti asioita hänestä ja meidän arjesta ja kasvot pysyy piilossa. Toivottavasti ei hirveesti haittaa tää, mutta uskon että ymmärrätte hyvin. Itsestäni ja muhun liittyvistä jutuista postailen aivan samaan tyyliin kuin ennenkin. :)

Tosiaan vauvelilla on rytmit taas muuttuneet jo viikon aikana, ja yöunet on lyhentyneet siitä kuudesta tunnista pariin kolmeen tuntiin. Edelleen mä oon ite saanut nukuttua hyvin, joka on ehottoman tärkeää jaksamisen kannalta. Huomaan olevani ihan eri ihminen mitä muutama viikko sitten kun vauva nukkui huonosti yöllä. Hyvät yöunet menee mun mielestä jopa säännöllisen syömisen edelle, koska tuolloin ei kiinnostanut syöminenkään kun oli niin väsynyt. Hoksasin kuitenkin että se syöminen on imetyksenkin kannalta niin tärkeää ja pieniruokaisuus ei ainakaan helpota väsynyttä olemusta. Nyt kuitenkin uni maistuu ja toivotaan että yöt sujuu jatkossakin yhtä hyvin.

Mä tosiaan imetän tyttöä, joka sitoo omalla tavallaan mut häneen sillä ainut ruoka tulee musta. Vauva on kuitenkin saanut silloin tällöin myös pumpattua maitoa tai korviketta, jos on ollut jotain menoja. Korvikkeen saaminen ei oo vaikuttanut imetyksen sujumiseen mitenkään ja imetys itsessään on sujunut hyvin alusta asti. Kaikilla se ei oo näin, joten oon iloinen että ollaan saatu se sujumaan ja toivon että se jatkuisi hyvin jatkossakin. Mulla ei kuitenkaan henkilökohtaisesti ole mitään pulloruokintaa vastaan ja näen sen yhtä hyvänä vaihtoehtona. Monesti kauhistelen liikaa imetyshysteriaa ja varsinkin sitä, mitä syyllisyydentunteita se saa pulloruokkivissa vanhemmissa aikaan. Mitäs muuta... Oon pystynyt yllättävän hyvin tehdä kaikkea vauvan kanssa esim. juuri shoppailla ja nähdä kavereita. Tietenkin kaikki on edelleen uutta, ja äidin rooli on vasta kehittymässä ja siksi jotkut asiat on jännittänyt enemmän tai vähemmän. Alkuun vauvan hoito oli uutta ja jännittävää, sitten vauvan kanssa ulkoilu ja ihmisten ilmoilla oleminen, sitten vauvan kanssa kaupassa käynti jne. Kaikki on siis pitänyt opetella ja kokeilla ekaa kertaa, eikä kaikki vieläkään tunnu aina luontevalta. Alussa mua esimerkiks ärsytti kun varsinkin vanhemmat ihmiset tuijottaa pitkään (näytänkö joltain teiniäidiltä tosissaan?) varmaan miettien, että ompas nuori äiti. Niitä oon tuijottanut yhtä pitkään takas, sillä en näe ite nuoressa äidissä mitään erikoista. Enemmänkin nuori äiti saattaa jopa jaksaa lapsen kanssa paremmin mitä vanhempi. Mut aina löytyy näitä tuijottavia ihmisiä, eikä niistä kannata välittää.

Vauveli on kasvanut jo näin lyhyessä ajassa paljon ja on ihana, kun hän hymyilee ja reagoi näyttävämmin asioihin. Koitan ottaa hänestä kuvia niin paljon kuin vaan ehdin kun tuntuu että viikot vaan kuluu kulumistaan.

Mutta nyt täytyy itellä lähtä ostelemaan viimeisiä joululahjoja, joten palaan tänne heti kuin pääsen! En oo myöskään unohtanut videopostausta mistä puhuin pari postausta sitten ja koitan sen heti kuvata kun vaan kerkeän :)

Synnytystarina

Ihan ekaksi pahoittelut siitä että oon kirjoitellut harvemmin. Viime viikot on olleet täynnä tekemistä ja oman aikani oon käyttänyt paljolti lepäämiseen. Lepäämisen lisäksi päiviin on mahtunut vieraita, juhlia, pieniä reissuja ja vauvan kanssa ulkoilua. Vielä vähän aikaa sitten vauva valvotti muutamia öitä peräkkäin jolloin olin tosi väsynyt. Nyt kuitenkin pieni on alkanut nukkua jopa 6h yöunia, jonka myötä itekin jaksan tehdä enemmän! Yritän pikkuhiljaa aktivoitua blogin puolella kun arki on nyt "tutumpaa" ja siinä on jonkinlainen rytmi. Mutta nyt vuorossa on synnytyskertomus, ennen kuin unohdan miten kaikki kävi! ♥ En ehdi oikolukea tekstiä joten pahoittelut huonosta kielestä!

Noin kuusi viikkoa sitten oli mennyt päivä lasketun ajan yli ja olin vielä edellispäivänä varma että synnytys menee yliajalle. Mulla oli supistellut kipeästi jo melkein parin viikon ajan, joten aina supistusten tullessa ajattelin niiden menevän ohi. Supistelut tuli yleensä yöllä ja varsinkin aamuyöstä, eikä ne ollut mitenkään sietämättömiä joten pärjäsin ilman särkylääkettä. Olin kyllästynyt odottamiseen sillä ajattelin että vauva syntyisi viikon 38 käynnistyttyä, eli kahta viikkoa ennen laskettua aikaa. Laskettu aika koitti, ja päätin etten enää odottamalla odota synnytyksen käynnistymistä vaan koitan elää mahdollisimman normaalisti. Kävin kaupungilla kiertelemässä perjantai-iltana ja olo oli jotenkin omituinen, tuntui ettei ajatus kulje kunnolla. Mulla oli ollut synnytystä ennakoivia oireita jo parin viikon ajan ja vielä enemmän viikko ennen synnystystä. Googletin päivittäin synnytystä ennakoivia merkkejä.

En olisi koskaan uskonut, että päivä lasketun ajan yli pääsisin vihdoin tositoimiin. Lauantaiaamuna kello 8.15 heräsin kipeään supistukseen, mutta en tiennyt että synnytys oli käynnistynyt. Olin ladannut puhelimeen supistuksia kellottavan sovelluksen ja supistusten tihentyessä aloin kellottaa niitä. Sovellus laski supistuksen keston ja merkitsin sovellukseen supistusten voimakkuuden ja tiheyden. Supistukset alkoi melkeimpä heti aamulla tulla alle kymmenen minuutin välein. Alkuun supistukset tuntui asteikolla 1-10 (kuvassa oranssit pallot) alle viiden. Meikkasin ja taisin käydä suihkussa supistusten ollessa heikompia. Herätin poikaystävän yhdentoista jälkeen kun tiesin varmasti että synnytys on käynnissä. Supistukset tuli vaihtelevasti jopa parin-kolmen minuutin ja välillä hieman yli kymmenen minuutin välein. Laukut oli jo pakattu, ja suunnittelin että lähtisin sairaalaan kun kipu tuntuu asteikolla 1-10 kutosen verran. Kolmen maissa päivällä makasin sängyllä supistusten lamaannuttamana odottaen että ne menee ohi. Naama irvellä puristin tyynyä aina supistuksen tullessa ja kolmen jälkeen soitin jahkailun jälkeen sairaalaan kysyäkseni, että milloin pitää ja saa tulla (vaikka meille valmennuksessa sanottiin että ei tarvitse soittaa, vaan saa tulla heti kun siltä tuntuu). Poikaystävä alkoi olla kärsimätön ja kehoitti jo lähteä sairaalaan.

Soitettua sairaalaan sain samat ohjeet kuin synnytysvalmennuksessa, eli tulla kuin itsestä tuntuu. Ajattelin odottaa vielä jonkin aikaa niin että supistukset tulee parin minuutin välein ja tuntuu kipuasteikolla 6. Lopetin kellottamisen, ja kuuden maissa poikaystävä soitti taksin mun olon ollessa jo tuskainen. Taksissa supistukset tuntui heikommin ja olin varma että meidät käännytetään takaisin. Meitä alkoi jännittää ja molemmat istui hiljaa katsellen ulos pimenevää iltaa. En uskonut että oikeesti meille syntyisi kohta lapsi. Sairaalan pihassa aloin jänistää ja koitin hidastella sairaalaan sisälle menoa. Tiuskin jo kivusta ja jännityksestä mennessä sisään. Sairaalan käytävät oli pelottavan hiljaiset ja osasto oli aivan erilainen kun olin kuvitellut. Ruuhkaa ei ollut, enkä nähnyt yhtäkään muuta synnyttäjää. Pääsin makaamaan käyrille ja olin varma että meidät käännytetään takaisin sillä supistuksia ei kuitenkaan piirtyisi monitoriin. Kätilö teki tutkimuksen ja kertoi kohdunsuun olevan jo 5 cm auki. Hän ohjasi vaihtamaan sairaalavaatteet ylle ja siirtymään synnytyshuoneeseen. Sain kuulla että oon reippaasti pärjännyt kipujen kanssa kotona, sillä moni ensisynnyttäjä kuulemma siinä vaiheessa käy useampaan otteeseen näytillä sairaalassa.

Siirryttiin synnytyshuoneeseen joka oli paljon mukavempi mitä olin odottanut. Puolapuut, jumppapallo, iso amme ja oma WC toi rauhoitusta jännitykselle. Jäin odottamaan henkilökuntaa kieriskellen penkillä kivuissa. Ajattelin edelleen, että kipujen pitäisi olla kovempia jotta kannattaa ottaa puudutetta. Mulla oli ollut suunnitelmissa mennä ammeeseen loikoilemaan jos se helpottaisi kipuja joten hoitaja laittoi sen valmiiksi. Ammeen ollessa valmis lähdin sitä kohti mutten enää kivuilta voinut kävellä. Olin suunnitellut, että otan kivunlievitystä sitten vasta kun on pakko. Siinä vaiheessa kun kivut alkoi pyörryttää ja oksettaa siirryin vuoteeseen makaamaan. Pyysin puudutetta ja mua suositeltiin ottamaan kohdunkaulan puudutus. Puudutus lievitti supistuskipuja paljon ja tunsin olevani taivaassa kun kipu lievittyi. Käyrälle piirtyi supistuksia, mutta en tuntenut niitä kivuliaina. Kohdunsuu oli pian jo 10 cm auki ja siinä vaiheessa mietiskelin vielä että pärjäänkö ponnistusvaiheen ilman kivunlievitystä, sillä edellisestä puudutteesta alkoi tehot loppua. Oli kuitenkin liian myöhä ottaa epiduraalia ja olin suunnitellut etten sitä ota ennen kuin pakko. Kyselin kuinka kivulias ponnistusvaihe on ja mulle vastattiin että hyvin oon pärjännyt tähänkin asti, joten en välttämättä tarvitse enempää puudutetta.

Mulle suositeltiin pudendaalipuudutusta, jonka mieluusti otin varmuuden vuoksi. Seuraavaaksi ruvettiin puskemaan vauvaa pihalle. Huoneessa henkilökunta vaihtui ja ihmisiä pörräsi ympärillä useampi. Ponnistusvaihe oli kivuliaampi mitä kuvittelin ja mitä mulle sanottiin, ja huusinkin niin että käytäville varmasti kaikui. Ponnistusvaihe oli pitkä, 1,5 tuntia, mutta en ite huomannut sen kestoa. Ponnistusvaiheen lopulla mietin etten koskaan enään synnyttäisi. Viimeiset hetket sujui hitaammin ja hieman hankalemmin mitä alussa ja vaihetta nopeutettiin puhkaisemalla kalvot. Loppuvaihe oli yhtä huutoa ja vikinää, mutta pian lapsi olikin jo rinnalla. Minun rakas pieni tyttö. ♥ Tunsin pientä epäonnistumisen tunnetta koska olin ollut niin hidas, mutta hoitajat kertoi synnytyksen sujuneen hyvin. Tytön maatessa rinnalla olo oli tosi epätodellinen ja en uskonut tapahtunutta todeksi. Olin onnellinen että kaikki sujui hyvin ja myös jumalattoman onnellinen että se oli ohi.

Miten vauva-arki on lähtenyt käyntiin

Kulunut melkein kolme viikkoa kotona on mennyt ihan tajuttoman nopeaa ja päivät kuluu ihan huomaamatta ohi. Reilun viikon kuluttu vauva on jo kuukauden, apua! Sairaalassa kotiutumispäivänä meitä kumpaakin jännitti lähtä kotiin pienen kanssa sillä kaikki oli uutta, vaikka mulla on jonkin verran kokemusta lastenhoidosta. En kumminkaan koskaan ollut hoitanut vastasyntynyttä. Parin ekan päivän haparoinnin jälkeen kaikki on kuitenkin lähtenyt sujumaan hyvin ja tosiaan oon tosi iloinen kuinka paljon poikaystävä tekee auttaakseen töidensä lisäksi. Hänestä huokuu rakkaus ja hoivavietti pientä kohtaan ja mä vaan hymyilen kun katson heitä yhdessä. Mulla on aina ollut sellainen ajatus että yhteistä lasta hoitaa sekä äiti että isä tasavertaisesti. Ei ole siis äitin tehtävä vaihtaa vaippoja tai hoitaa lasta sillä isä käy töissä (tietty sen ajan kun isä on töissä ja hänenkin pitää töiden jälkeen saada levätä) vaan alusta alkaen sen tekee kummatkin. En oo ymmärtänyt sellaista ajatusta että automaattisesti isä käy töissä ja äiti hoitaa kodin ja lapsen. Samoiten jos itse käyn jossain esimerkiksi vaikka kampaajalla, niin lasta ei anneta "hoitoon isälle", vaan isä hoitaan lastansa samalla tavalla kun mä hoidan häntä isän ollessa omilla menoillaan. En ole ominut vauvaa itselleni sillä mun mielestä on tärkeää, että vauva luo suhteen kumpaankin vanhempaan alusta asti.

Ekat pari viikkoa meni opetellessa asioita ja totutellessa uuteen arkeen. Päivät on kulunut tutustellessa lapseen ja hänen tapoihin. Tällä kolmannella viikolla tuntuu että osataan ottaa rennommin jo ja vauvaan on tutustunut pikkuhiljaa. Vaikka vauvalla ei rytmiä vielä olekaan niin osaan jotenkin ennustaa milloin hän nukkuu tai on hereillä. Toisaalta odotan että hänen kanssa voi kommunikoida vielä paremmin, mutta toisaalta en haluaisi että hän tuosta kasvaa koskaan. Päivät kuluu ihastellessa ja tuijotellessa ihanuutta. Vaikka oma aika määräytyy vielä vauvan ehdoilla niin en vaihtaisi tätä mihinkään, enkä voisi enää kuvitellakaan elämää ilman häntä. ♥ Ei tarvi varmaan kertoa edes että kuin onnellinen ja kiitollinen terveestä lapsesta ja tästä pikku perheestä olen. Koska en oo tottunut koskaan ruusuilla tanssimiseen niin mielessä käy pieni pelko, että entä jos jotain sattuu ja tää onni viedään pois. Mutta ei sellaista voi pelätä vaan pitää nauttia tästä hetkestä. Tuntuu välillä jopa että onko kaikkea tätä ansainnut, mutta sekin on aivan typerä ajatus.

Vauvan ihastelun lisäksi oon kerennyt tehdä myös omia juttuja enkä menettänyt "omaa elämääni", vaikka niin raskaana ollessa pelkäsin. Tietenkin vauva menee ykköseksi, mutta hyvin oon saanut järjestettyä asiat niin, että oon päässyt itse ripsihuoltoon ja ostamaan uusia vaatteita. Oon onnekas kun isä osallistuu lapsenhoitoon niin hyvin, mutta mulla on myös iso perhe lähellä ja lapselle löytyy innokkaita hoitajia. Ainut valitettava asia  mihin pitää totutella on vähäinen ja pätkittäinen uni. Oon viime päivät nukkunut hyvin ja olo on aivan eri kuin niinä öinä, kun on pitänyt valvoa ja kulkea kulkea päivät silmät ristissä. Nyt oon kuitenkin tottunut jo hieman tähän rytmittömyyteen ja oon oppinut miten kerätä itelle energiaa. Ja niin kuin kaikki sanoo, tää on vaan pieni hetki elämässä.

Mutta sellaista tänne. Vauva-arki on siis tiivistetysti ihanaa, vaikka väsyttääkin. Pitää nauttia tästä ajasta kun hän on niin pieni.

Jäikö jotain mieleen mitä en maininnut? Aattelin muuten tehdä videota ostoksista mitä ostin hetki sitten, kiinnoistaisko? Nyt lähden ihastelemaan vauvaa ja katsomaan leffaa. Kivaa viikonloppua kaikille <3